Toiminta-ajatuksemme



Monet vaihto-oppilasjärjestöt aloittivat toimintansa jo 1950-luvulla, jolloin kansainvälinen kanssakäynti alkoi lisääntyä. Noista ajoista lähtien vaihtoon lähtevien oppilaiden lukumäärä on kasvanut ja vaihto-oppilasvuodesta on tullut mahdollinen yhä useammalle nuorelle. Alan järjestöillä ja toimijoilla on tänä päivänä yli 50 vuoden kokemus. Kohdemaat ja monet toimintaperiaatteet ovat pitkälti samoja kuin toiminnan alkuvuosina.

Mielestämme vuonna 2000 oli korkea aika tuoda uutta ilmettä alalle. Explorius aloitti toimintansa huhtikuussa 2000 tavoitteenaan luoda maailman paras oppilasmatkoihin suuntautunut organisaatio.

Lähtökohtana uudelle näkökulmalle päätimme ryhtyä toteuttamaan oppilaiden toivomuksista lähtöisin olevia matkoja. Kuuntelemme vaihtoon lähtevien oppilaiden ja heidän vanhempiensa toiveita ja hyödynnämme käytettävissä olevaa uutta tekniikkaa, jotta meillä olisi enemmän aikaa oppilaillemme. Kehitämme jatkuvasti valmennusta ja tiedotusta ennen matkaa, matkan aikana ja sen jälkeen. Takaamme, että lupauksemme pitävät.

Toisinaan meiltä kysytään laatuajattelustamme ja kerromme, että olemme amerikkalaisia työssä mutta pohjoismaalaisia sielultamme. Kun sanomme, että ”kaikki on mahdollista”, tarkoitamme samanaikaisesti, että ”kaikki mikä on mahdollista, on mahdollista tehdä hyvin”. Tiedämme myös sen, että uuden puolesta on työskenneltävä tarmokkaammin. Alusta alkaen oli selvää, että tarmokkuuden ja innokkuuden lisäksi halusimme toteuttaa vaihto-oppilasmatkoja omalla tavallamme – laadusta tinkimättä.

Tervetuloa kokemaan elämys kanssamme!