Annin vaihto-ohjelman kuulumisia USA:sta
Mua surettaa jo nyt, että vuosi on puolivälissä ja aika menee niin nopeasti. Vaikka ikävöin Suomea, perhettä, ystäviä ja koulua siellä, Minnesotasta on muodostunut ehdottomasti toinen koti minulle. Kutsun host-äitiäni mamaksi, suunnittelen jo isäntäperheeni vierailua Suomeen ja harkitsen potentiaalisena vaihtoehtona tänne lähistölle palaamista collegeen. Amerikkalaisten ystävien lisäksi minulla on ystäviä ympäri maailmaa: aion vierailla ainakin Brasiliassa, Chilessä, Saksassa, Belgiassa, Turkissa ja Ranskassa vaihtarikaverieni luona. Tuntuu hienolta, että tuntee ihmisiä eri puolilta maailmaa ja tietää, että maailmassa on ainakin kaksi paikkaa, jotka tulevat aina tuntumaan kodilta.
Hienointa vaihtarivuodessa on, että se haastaa minut ihmisenä, avartaa maailmankuvaani ja saa tekemään asioita, joita en muuten tekisi. Enpä Suomen puolella muista käyneeni vapaaehtoisesti kirkossa ja sana "youth group" kuulosti pelottavalta, mutta täällä nautin molemmista, vaikka olenkin ateisti. Performing Arts -koulussani olen muun muuassa päässyt yli koe-esiintymiskammostani, ja olenkin mukana The Producers -musikaalissa sekä kevättanssikonsertissa. Olen oppinut steppaamaan, tanssimaan swing dancea (paras workout-tapa koskaan - kuka sanoi, että vaihtarivuosi lihottaa?) ja tekemään käsilläseisonnan rollaattorissa. Koulun aktiviteeteissa mukana oleminen pitää kiireisenä, mutta on sen arvoista. Koulun hengen mukaan jokaisessa luokassa saa valmistautua esiintymiseen. Improluokassa osa final-koetta oli esiintyä lähes sadan ihmisen edessä oman kuuden hengen ryhmän kanssa, ja sen jälkeen tunsin itseni ylpeäksi, ja tuntui mukavalta saada yleisö nauramaan ja kuulla, että tein hyvää työtä. Baletissa/modernissa olemme mm. tehneet yhteistyöprojektina musiikkioppilaiden kanssa tanssin ja jazzissa esitimme musikaaliteatteri-tyylisen numeron koko koululle. Olen oppinut nauttimaan esiintymisestä todella paljon.
Improluokkaan kuului myös jokaviikkoinen essee henkilökohtaisesta aiheesta, ja sen jälkeen esseen jakaminen koko luokalle. Suomalaiselle tytölle tämä oli perinteisen suomalaisen luonteen mukaisesti haastavaa, mutta on ollut hienoa huomata, että oikeastaan voin tehdä mitä vain. Esseiden pitäminen vieraalla kielellä on yllättävän hauskaa! Kouluun kuuluu usein paljon läksyjä, mutta muuten koulu on helppoa.
Vaikka vaihtarivuoteni käynnistyi lähes kuukauden sairastelulla, joka lopulta lähti lääkärissä käynnillä ja antibiooteilla, minulla on ollut uskomattoman hauskaa. Olen ollut New Yorkissa, unelmieni kaupungissa, Chicagossa ja asun Twin Cities -alueella, joten St. Paul, Minneapolis ja Pohjois-Amerikan suurin ostoskeskus Mall of America ovat ihan nurkan takana - no, ainakin alle tunnin matkan päässä. Kaikki kokemukseni MOA:sta eivät tosin ole olleet ratkiriemmukkaita, viime kerralla minä ja siskoni jouduimme suljetuiksi kauppaan melkein tunniksi, kun koko ostoskeskus meni lockdowniin suuren tappelun vuoksi.
Lähes viiden kuukauden aikana olen nähny jenkkifutista, Homecoming Paraden, ollut Homecoming-tanssiaisissa, oppinut tanssimaan flamencoa, tehnyt field tripin Mankaton yliopistoon, tanssinut afroamerikkalaista ja brasilialaista tanssia, juossut kokonaisen luokan kanssa ulkona kun taivas päätti räjähtää niskaamme ja saimme parin sekuntin varoituksella ukkoskuuron niskaamme: mailin juoksulenkillä saimme rakeita, vettä kuin saavista kaatamalla, tuuli lennätti naamalle kipeästi lehtiä. Se oli melko ikimuistoista, en muista koskaan olleeni yhtä märkä: sain kaataa lenkkareistani vettä, en voinut pitää silmiäni auki vaakasuorassa sateessa ja opin olla käyttämättä valkoista t-paitaa enää koskaan kyseisessä Theatre Movement -luokassa. Olen nähnyt Hilary Duffin, nähnyt Shakespeare-näytelmän, Dracula-musikaalin ja puoli tusinaa muita näytelmiä ja esityksiä, nähnyt high school -lätkää, mennyt sisärullaluistelupuistoon parikin kertaa (se on ihan kuin elokuvista!), saanut lahjoja joulusukassa, ollut secret santa -juhlissa, shoppaillut. Olen syönyt maailman parasta red velvet cakea, pukeutunut Ragstock-kaupassa kaikkein typerimpiin Halloween-asuihin, kuten märkäpukuun ja farmityttöasuun, syönyt monta hampurilaista, pukeutunut monsteriasuun ja viihdyttävät lapsia huvipuistossa, syönyt frozen yogurtia, käynyt taidemuseoissa, söpöissä pikkukaupungeissa, mennyt Trick or Treating, kokenut amerikkalaisen kiitospäivän kalkkunoineen kaikkineen. Olen nähnyt aidoista muurahaisista koostuvia karkkeja, nähnyt vapaudenpatsaan, mennyt teatteriryhmän järjestämään eläinpuistoon (jossa näyttelijät esittivät eläimiä pelottavan aidosti), mennyt chileläisiin uudenvuodentanssiaisiin, syönyt maailman parasta juustokakkua, ollut pilvenpiirtäjän huipulla, maistanut Jell-ota. Näin tiivistettynä, kaikenlaista on tullut koettua.
On ollut hauska huomata, miten suomen puhuminen on päivä päivältä haastavampaa. Silloin kun on aikaa puhua Skypessä, suomestani on kuulemma vaikea saada selvää. Hauskin tilanne tuli vastaan pari kuukautta sitten, kun tapasin toisen suomalaisen vaihto-oppilaan, eikä kumpikaan meistä pystynyt puhumaan suomea. Saimme kunnon naurut, mutta nykyään kun tavataan, pystymme jo puhumaan melko sujuvaa suomea.
Olen todella iloinen ja kiitollinen mahdollisuudestani nähdä maailmaa ja jenkkielämää. Isäntäperheeseeni kuuluu äiti, isä ja kaksi pikkusiskoa, 11- ja 14-vuotiaat balettitanssijat. Sain pysyvän isäntäperheen vasta New Yorkissa, joten oli jännittävää nähdä perhe lentokentällä, mutta tunsin oloni kotoisaksi heti. Vaikka en käykään perinteistä ja isoa amerikkalaista high schoolia, nautin koulustani todella paljon ja voin osallistua siskoni kautta myös siihen perinteiseen high school -elämään. Jos vaihtarivuosi ulkomailla houkuttelee yhtään, suosittelen tarttumaan mahdollisuuteen!
Anni
