Katin kertomus Tansaniasta
MATKAKERTOMUS TANSANIASTA
Ennen matkaamme lähtöä en yrittänyt liiemmin kuvitella, millaista afrikkalaista elämäntapaa saisimme olla todistamassa. Olinhan tv:stä, kirjallisuudesta ja muusta mediasta siitä paljon oppinut, mutta tiesin, ettei niin erilaista kulttuuria ja maailmaa voi ymmärtää ellei sitä itse näe ja koe. Odotin matkaa ja sen tuomia kokemuksia innolla, etenkin siksi, koska matka ei olisi mikään perinteinen turistiloma vaan ihan oikeaa elämää.
Matka pääkohteeseemme Nzegaan oli pitkä, mutta todellakin sen arvoinen. Siihen kuului neljä lentoa ja toista päivää autolla matkustamista lähinnä teillä, jotka pian ”rock’n’road”:ksi nimettiin niiden epätasaisuutensa ja möykkyisyytensä takia.
Jeepin kyydin pomppuisuudesta huolimatta oli ihanaa vain istua ja katsoa hyvässä säässä niin erilaisia maisemia kuin mihin oli tottunut, maisemia, joista oli ennen unelmoinut vain kuvien kautta. Ajoimme erämaan sekä köyhien kylien ja kaupunkien läpi, näimme ihmisvilinää ja yksinäisiä paimentolaisia, masai-heimolaisia raakaa eläinlihaa syömässä ja eksoottisia eläimiä.
Afrikan eläimiä saimme nähdä myös safarilla vietettyämme yhden yön Arushan kaupungissa. Kameroihin ikuistettiin norsut, kirahvit, paviaanit, virtahevot, villisiat, monenmoiset linnut sekä muut savannin asukkaat. Iho näytti hyvin päivettyneeltä, mutta suuri osa väristä olikin ollut vain pölyä, joka illalla valui veden mukana viemäriin. Seuraavan yön vietimme telttaleirialueella.
Kun lopulta saavuimme Tazengwaan, Nzegaan, oli jo pimeää ollut monta tuntia ja me matkalaiset olimme jo aika uupuneita pitkästä, mutta mielenkiintoisesta päivästä. Saavuimme talolle, jossa odotti herkullinen afrikkalainen ateria – ja sängyt!
Seuraavat päivät, viitisen vuorokautta, Nzegassa koostuivat markkinoilla shoppailuista, luonnossa kuljeskelussa, Exploriuksen tukemissa kouluissa kiertelystä, orpokoti- ja kirkko- sekä perhevierailuista, mutta myös talolla ja sen altaalla lepäilystä. Ihmiset olivat ystävällisiä ja huomioon ottavia ja paikallisten huomion herätimmekin jo erilaisella ihonvärillä.
Kouluissa oppilaat ottivat kontaktia meihin mukavasti, vaikka monet vähän arkailivat englannin puhumisessa. Meille esiteltiin koulujen tiloja sekä yleistä tietoa kouluista ja usein saimme nauttia oppilaiden tanssi- ja musiikkiesityksistä ja ruokatarjoiluista.
Samanlainen lämmin vastaanotto oli myös kirkossa, joka oli värikäs, iloinen ja äänekäs sekä orpokodissa. Vaikkei näiden iloisten lapsien kanssa löytynyt yhteistä kieltä, leikkiminen ja pelaaminen onnistuivat mainiosti ja opetimme uutta toisillemme.
Sama päti myös muihin ihmisiin ja kommunikointi onnistui myös eleitä käyttäen. Eräänäkin iltana grillijuhlaa vuorella viettäessämme paikallisia lyöttäytyi seuraamme, vaikkemme toistemme kieliä ymmärtäneetkään. Tansanian yhtä kieltä swahilia opimme joitakin sanoja ja fraaseja.
Vierailemissamme perheissä saimme tutustua paikallisten arkeen ja kotitöihin kuten vedenkantoon, pyykkitelineen rakentamiseen ja ruoanlaittoon rehujen valmistuksesta sekä kanan pyydystämisestä, tappamisesta ja kynimisestä lähtien. Ihmiset elivät paljon vaatimattomammissa oloissa kuin mihin itse olimme tottuneet, mutta se ei heidän elämänlaatuaan vähentänyt. Länsimaiden mukavuuksia ja puhtautta ei itsekään juuri kaivannut, vaikka huoneessa elelevät hämähäkit ja muut ötökät aiheuttavatkin pienimuotoista sekasortoa!
Paluumatkalle lähdimme hieman haikein mielin, hämmentyneinä ja kiitollisina Nzegassa viettämistämme päivistä ja öistä. Kovin erilaista kulttuuria oli nähty ja paljon yhdessä koettu. Kaikki olivat pikkusairasteluja lukuun ottamatta terveinä ja elinvoimaisina pysyneet. Vietimme vielä yhden yön Arushassa ja toisen lentokoneessa. Matkakumppaneita sekä Afrikkaa, etenkin Tansaniaa ja Nzegaa jäi kova ikävä ja ihastuin paikkaan niin, että haluan todella vielä takaisin!
