Vaihto-oppilasvuosi Kanadassa

Kanada on luonnonystävän paratiisi! Yli 7000 kilometriä leveä maa sijaitsee Tyynenmeren leudompien vesien ja Atlantin kallioisen rantaviivan välillä. Valtavan kokoisesta maasta löytyy luonnon kauneutta aina luonnontilassa olevista metsistä koskemattomiin järviin ja kohisevista koskista Rocky Mountainsin korkealle kohoaviin huippuihin. Luonnon lisäksi Kanadassa asutusta löytyy niin pienten maalaiskylien, keskisuurien teollisuuskaupunkien kuin kolmen suurkaupungin – Toronton, Montrealin ja Vancouverin, alueilta.

Kanada on pinta-alaltaan Venäjän jälkeen maailman toiseksi suurin maa ja Kanadalla on enemmän rantaviivaa kuin millään muulla maalla maapallolla, maan sijaitessa Tyynenmeren, Pohjoisen Jäämeren ja Atlantin valtameren välissä. Maailman pisin katu (Yonge Street Torontossa) löytyy Kanadasta. Maan 32 miljoonaa asukasta asuvat Kanadan kolmen territorion ja 10 provinssin alueilla. Ennen ensimmäisten eurooppalaisten saapumista, Kanadan alueilla asui alkuperäiskansoja, jotka tunnetaan inuiitteina ja ”ensimmäisinä kansakuntina” (First Nations). Métisseillä on perimää sekä alkuperäiskansoilta että eurooppalaisilta.

Tiedettävästi viikingit olivat ensimmäisiä eurooppalaisia Kanadassa. He saapuivat nykyisen Newfoundlandin alueelle, mutta eivät viipyneet siellä pitkään. 1500-luvulla eurooppalaiset ryhtyivät tutkimaan kanadan itäistä rannikkoa. Ranskalaiset asettuivat tietyille alueille ja englantilaiset sekä skotlantilaiset omille alueilleen. Nykyään noin 25% kanadalaisista puhuu ranskaa äidinkielenään ja moni kanadalainen puhuu sekä englantia että ranskaa. Kanadaan muuttaa paljon ihmisiä eri puolilta maailmaa ja Kanadan väestö onkin monipuolinen sekoitus eritaustaisia ihmisiä.

Suurin osa Kanadan pinta-alasta sijaitsee korkealla pohjoisessa (melkein Pohjoisnavalla), mutta suurin osa kanadalaisista asuu maan eteläosissa, missä säät ovat leudompia. Yli 90% kanadalaisista asuu 100 mailin (160 kilometrin) säteellä Yhdysvaltojen rajasta. Joissain kaupungeissa talvet ovat erittäin kylmiä, mutta suurimmassa osassa Kanadaa kesät ovat lämpiä ja usein lämpötilat nousevat yli 30 asteen.