Uusi kulttuuri

Sopeutuminen

Jotta vuodestasi tulisi todellinen menestys, on tärkeää, että sopeudut mahdollisimman hyvin uuteen maahan, sen kulttuuriin ja arvoihin. Se voi kuulostaa helpommalta kuin onkaan. Se pitää sisällään kaiken erilaisesta ruoasta uudenlaiseen ilmastoon. Joudut puhumaan uutta kieltä ja tutustumaan uuteen osavaltioon, yhteisöön, perheeseen ja kouluun.

Joskus tämä prosessi on helppo, toisinaan taas ei. Aluksi kaikki voi tuntua jännittävältä ja hauskalta, mutta jonkin ajan kuluttua tämä kaikki uusi voi tuntua oudolta, eikä kovin kotoisalta…

Koti-ikävä

Tämä voi olla osa kulttuurishokkia, jonka saatat kohdata. Tämä voi vaikuttaa sinuun siten, että tunnet itsesi hieman masentuneeksi, sinulla voi olla vaikeuksia saada unta tai ikävöit kotiin.

Vaikka olisitkin tottunut olemaan poissa kotoa ja et koskaan potisi koti-ikävää, voit vaihto-oppilasvuotesi aikana tuntea itsesi hieman surulliseksi monestakin syystä. Mutta muista, että nämä tuntemukset eivät kestä kauaa.

Tällöin on tärkeää pitää itsesi kiireisenä. Ole aktiivinen ja tee asioita mistä tykkäät. Opiskele uutta kulttuuria ja tutustu naapurustoon, jossa asut. Älä ole ujo. Tapaa uusia koulukavereitasi, heistä ei tunnu oudolta, jos kysyt, voitko tulla mukaan.

Apua ja tukea

Koska on mahdotonta täysin välttää kulttuurishokkia, on tärkeää, että hyväksyy sen ja tietää, että kaikki kokevat tämän tavalla tai toisella.

Sinua auttavat isäntäperheesi lisäksi paikallinen edustajasi, koulu ja ystäväsi. Muista, ettet ole yksin. Jos on jotain, josta et ole varma, tai et ymmärrä, on tärkeää kysyä sitä joltakin.

”Roomassa roomalaisten tavalla!”, tarkoittaa, tee, mitä muutkin tekevät. Voi toimia neuvona, ennen kuin tunnet itsesi varmaksi ja tiedät, mitä ympärilläsi tapahtuu.

Suurimmassa osassa USA:ta kirkolla on suuri rooli ihmisten elämässä. Ei ole epätavallista, että perhe menee sunnuntaisin kirkkoon tai lukevat ennen ateriaa ruokarukouksen. Tämä ei tarkoita, että he ovat outoja tai fanaattisia. Se ei myöskään aina tarkoita sitä, että he olisivat kovin uskonnollisia. Tämä on vain osa heidän kulttuuriaan, ja jotakin, joka sinun vaihto-oppilaana tulee vain hyväksyä. Tulet pian huomaamaan, että tapaat monia luokkakavereista kirkossa, eikä se on yhtään outoa. Jos sinusta kuitenkin tuntuu, että et pysty hyväksymään tätä, puhu asiasta isäntäperheesi kanssa, niin voit löytää ratkaisun.

Kun pidät tämän mielessä, sinulla tulee olemaan fantastinen vuosi. Älä unohda pitää hauskaa ja kokea asioita, joihin sinulla ei olisi muutoin mahdollisuutta. Ylä- ja alamäkiä on meillä kaikilla, älä anna niiden latistaa sinua! Opi niistä ja jatka eteenpäin.

Tästä tulee vuosi, jota et unohda koskaan!