Isäntäperheessä eläminen

Olet varmasti hieman hermostunut vaihto-oppilasvuodestasi. Se on täysin normaalia! Mietit varmaankin millaisessa perheessä tulet asumaan? Mitä jos heillä on monia ihmeellisiä sääntöjä joihin et ole tottunut? Kysymyksiä varmasti riittää.

Kaikki perheet ovat erilaisia, mukaan lukien heidän sääntönsä ja arkipäivän tapansa. On vaikea sanoa millaista tuleman pitää ennen kuin tapaat isäntäperheesi, mutta on varmaa, että isäntäperheesi odottaa sinua yhtä innolla kuin sinäkin heidän tapaamistaan! Perhe tulee tekemään kaikkensa jotta tuntisit olosi kotoisaksi.

Ensimmäisen parin kuukauden ajan tulet viettämään paljon aikaa isäntäperheesi kanssa. Osallistu aktiivisesti perheen vapaa-ajan harrastuksiin! Pidä mielesi avoimena, perheiden kiinnostuksen kohteet vaihtelevat aina urheiluviikonlopuista elokuvailtoihin.

Monet amerikkalaiset osallistuvat aktiivisesti paikkakuntansa vapaaehtoistöihin. Jos oma isäntäperheesi on mukana vastaavassa toiminnassa, osallistu heidän kanssaan! Tehtävänä saattaa olla niinkin yksinkertainen homma kuin juomien myyminen paikallisessa urheilutapahtumassa tai ajoittainen nuorempien oppilaiden tutorointi. Vapaaehtoistöissä on hyvät mahdollisuudet tutustua uusiin paikallisiin ystäviin!

On vaikea sanoa millainen amerikkalainen keskiverto perhe on. Amerikkalaisilla on perintöä monista eri maista sekä kulttuureista ja se näkyy heidän tavoissa ja tottumuksissa. Voi olla, että isäntäperheesi käy säännöllisesti kirkossa. Voit itse päättää haluatko käydä heidän kanssaan, mutta on suositeltavaa, että alkuun käyt kirkossa 2-3 kertaa nähdäksesi millaista se todella on. Yhdysvaltalaiset kirkot ovat hyvinkin erilaisia verrattuna suomalaisiin ja on tavallista, että paikalliset nuoret käyvät ”Sunday School:ia” sen sijaan että he osallistuisivat varsinaiseen jumalanpalvelukseen. Sunday School voi osoittautua erinomaiseksi paikaksi tavata juuri itsesi kaltaisia nuoria!

Jos jokin asia askarruttaa sinua tai et ymmärrä jotakin, on tärkeää, että kysyt isäntäperheeltäsi asiasta rohkeasti! Todennäköisesti sinun odotetaan osallistuvan kotiaskareisiin, ehkä jopa enemmän kuin mihin olet kotonasi tottunut. On tärkeää, että teet parhaasi sopeutuaksesi heidän elintapoihin. Tulet saamaan paljon kokemuksia ollessasi mukana perheen juhlissa ja lomasuunnitelmissa. Usein perheet tekevät parhaansa, jotta kokisit mahdollisimman paljon heidän kulttuuristaan.

Amerikkalaisten ruokatavat poikkeavat Suomen vastaavista, mutta eivät kaikki amerikkalaiset perheet syö hampurilaisia ja sipsejä, niin kuin me saatamme Suomessa ajatella. Yritä parhaasi mukaan sopeutua perheesi tapoihin, mutta jos se ei yrityksistä huolimatta onnistu, varaudu keskustelemaan asiasta isäntäperheesi kanssa ja miettimään yhdessä ratkaisua tilanteeseen.

Amerikkalaiset nuoret eivät vietä samalla tavalla aikaa ulkona kuin suomalaiset nuoret. Usein aikaa vietetään paljon koulussa ja koulun oheistoiminnoissa. Tulet pian huomaamaan, että koulu on erilainen kuin mihin olet Suomessa tottunut. Kouluhenki, High School Spirit, on vahva ja pian sinäkin huomaat kulkevasi koulun väreissä ja kannustavasi oman koulusi urheilujoukkueita.

Monen amerikkalaisen perheen suosikkiharrastuksiin kuuluu shoppailu. Koska Yhdysvalloissa on Pohjoismaita alempi hintataso, saatat haluta ostaa vaihtovuotesi vaatteet vasta paikan päältä. Luultavasti isäntäperheesi haluaa mielellään viedä sinua shoppailemaan ja se onkin oiva tapa tutustua toisiinne paremmin.

Vanha ilmaisu “se ei ole oikein, se ei ole väärin, se on vain erilaista” saattaa kuulostaa kliseeltä. Mutta tiedämme, että pitämällä sen mielessä tulet kokemaan tapahtumarikkaan vuoden, jonka muistat ikuisesti.

Älä unohda hauskanpitoa ja ota kaikki irti vuodestasi!