Small talk -kulttuuri

Vaihto-oppilaan ensikokemukset small talkista

Yli neljä kuukautta sitten Australiaan saavuttuani en kauheesti tykännyt small talkin ideasta. Siitä että hiljaisuudet pitää täyttää jollain. Siitä et kaikki haluu kuulla onks tänää hyvä vai tosihyvä päivä. Nykyään must on kiva et hostäiti kysyy koulusta joka päivä. Must on kiva kuulla isän työpäiväst. Small talk on jotain jonka sisältö riippuu ihan keskustelijoista ja mihin ne sitä vie.

Yhden ystävän kanssa jutellessa mulle selvisi et hänkään ei kauheesti tykänny small talkista, kunnes tajusi työssään erilaisten ihmisten ja heidän ongelmien kanssa et oikeesti joillekin ihmisille on tosi vaikeeta rakentaa pientäkään keskustelua, ja joillekin on tositosi tärkeää että joku toinen tulee ja aloittaa keskustelun. Small talkillekin on aikansa ja paikkansa, hän sanoi.

Mikä sitten on small talkin idea?

Small talk on tavallaan tilaisuus alottaa mikä vaan keskustelu. Ehkä small talkilla ei oo rajaa, se vaa hälvenee mitä pidemmälle pääsee.

Yksi teoria jonka mä oon muodostanu small talkin merkityksestä on, että siinä kaks tai useampi ihmistä rakentaa mukavuusvyöhykkeen keskelleen. Että ei oo väliä kuka oot tai kuinka kauan, jos ollenkaan, ollaan tunnettu, mutta nähdään se vaiva et kohdataan toinen. Niellään omat pienet ärsytyksen aiheet ja ehkä pysähdytää tähän hetkeksi ja annetaa ja tartutaa tilaisuuteen vaan olla ja jaetaan vaan tätä hyvää yhteistä aikaa ja hyväksyntää ja just tässä kummallakin on oma tila ja siinä välissä vaa rauhaa ja rakkautta.

Small talk on jotain mikä antaa tilaisuuden antaa ja saada hyväksyntää ihmisenä, se on tilaisuus muistuttaa toista että hän näyttää hyvältä sillonki ku hänel on ollu huono aamu, ja se on tilaisuus ystävänä kuulla että onks toisel ollu hyvä vai huonompi viikko. Small talk on tilaisuus tunnustella millainen toi toinen tyyppi on ja onkohan se yhtään sellasel tuulella että voi kysyä taivaanrannan tuulista, tarviiko hän vaik kuumaa kaakaoo, se on tilaisuus miettii et mitä sellasii yhteisii juttuja meil on jotka tekee tästä hetkestä aika jees kohtaamisen.

Mitä olen oppinut small talkista?

Muistan ku juttelin ekaa kertaa erään hyvän ystäväni kanssa. Kysyin eka tosi geneerisii kysymyksii, mut opin et hänen kaa ei oo small talkkii. Syvät vedet tai ei mitään. Ekan keskustelun jälkeen tiesin kirjan jonka halusin lainaa hänelle, ja hän rakasti sitä yhtä paljon ku mä ja onki nykyää ku sisko mulle. Meidän eka keskustelu muistuttaa mua aina siitä että kohtaamiset kannattaa. Small talk kulttuuri muistuttaa pitään avoin mieli ja kunnioittaa toista. Se myös muistuttaa huomioimaa toiset ja olla aina valmiina kohtaan toiset rakkaudel vaikka ois ollukin huono päivä. Se on muistutus antaa toinen ja kolmas ja seitsemäskymmenesseitsemäs tilaisuus. Se on haaste olla oma itsensä jokaises kohtaamises, se on haaste olla aito, antaa jotain itsestään ja koittaa ain kuunnella vähä enemmä ku puhuu. Mut myös sitä et ollaa nii läsnä ku pystytää. Se on sitä et opetellaa toisen nimi. Se on puhdasta uteliaisuutta. Kuiluttomuutta sukupolvien välillä. Mut ensisijaisesti et eka näkee vaivan olla avoin.