Mikaelan blogi #2 - Valmiina lähtöön - ready, steady, go!

Moi!

Lähtööni on enää yhdeksän päivää ja päivät tuntuvat kuluvan erittäin nopeasti. Viime päivien aikana olen nähnyt paljon kavereita, pitänyt hauskaa Weekend Festivaaleilla, ja viettänyt aikaa perheeni kanssa. Lisäksi olen käynyt ostamassa tuliaisia tulevalle host-perheelleni. Isäni tilasi minulle toisen Visa Electron-kortin, sillä kahden kortin mukaan ottamista on suositeltu.

Uusimme myös USA:n Esta-maahantuloluvan, kun edellinen oli vanhentunut. Minua ei ole jännittänyt vaihtoon lähteminen oikein missään vaiheessa, sillä sitä ei ole kunnolla pystynyt tajuamaan. Nyt kun päiviä on enää muutama, alkaa lähtöä enemmän jo miettimään ja ymmärtämään. Olin juuri saattamassa kaveriani lentokentällä, hän lähti Mexico Cityyn vaihtoon. Ihan kohta minäkin olen kentällä!

Matkaan lähtö

Lennän 18.8. Soft Landing Campille New Yorkiin. Lennän toisen suomalaisen tytön kanssa kahdestaan Frankfurtiin, jossa tapaamme muista maista tulevia vaihtoon lähtijöitä. Sieltä lennämme yhdessä New Yorkiin Newarkin kentälle.

Aloitusleirin jälkeen lennämme Vancouveriin, josta jatkan matkaani yksin host-perheeni luokse Prince Georgeen. Olen matkustanut pienestä pitäen, joten lentäminen tai kentällä liikkuminen ei pelota minua.

Tuliaiset

Olen käynyt ostamassa jo muutamia tuliaisia host-perheelleni. Vien mukanani muun muassa Marimekon patakintaat, Muumi-sakset, Iittalan kynttilälyhdyt, sekä salmiakkia. Vien myös suositun Tatu ja Patu Suomi-kirjan, joka kertoo hauskasti Suomesta ja suomalaisuudesta.

Haluaisin viedä myös ruisleipää ja karjalanpiirakoita, mutta ne eivät taida säilyä hyvänä perille asti :D

Pakkaaminen

Avasin juuri matkalaukun huoneeni lattialle, mutta en ole ehtinyt vielä aloittaa pakkaamista. Tuleva host-perheeni on kertonut heillä olevan neljä vuodenaikaa, joten erilaisiin säihin sopivat vaatteet ovat tarpeen. Pakkaan mukaani mahdollisimman vähän vaatteita, sillä tiedän ostavani paljon uusia vaatteita siellä ollessani.

Lähdemme muun muassa host-perheeni kanssa käymään Edmontonissa heti saavuttuani, ja host-siskoni lupasi viedä minut kaikkiin erilaisiin vaatekauppoihin, joita meillä ei ole Suomessa.

Ensi kontaktit

Heti perhetiedot saatuani aloitin puhumisen host-äitini kanssa sähköpostilla. Host-äitini oli kuitenkin innokas Facebookin käyttäjä, joten aloimme juttelemaan muutaman kerran viikossa Facebookin kautta.

Olen jutellut myös host-siskoni kanssa, ja meillä tuntuu olevan paljon yhteistä! Olen iloinen, että päätin hakea vaihtoon, koska tiedän, että tulevasta vuodestani tulee ikimuistoinen!

- Mikaela

Mikaela on yksi Exploriuksen bloggaajista Kanadassa. Haluaisitko sinäkin lähteä vaihtoon Kanadaan? Lähetä ilmoittautuminen sitoumuksetta ja saat kuulla mitä vaihtoehtoja sinulle Kanadassa olisi.

Hae vaihto-oppilaaksi