8:50 27th marraskuu 2019

Ensimmäiset päivät Réunionilla

Olen nyt ollut neljä viikkoa Réunionilla, tällä trooppisella saarella keskellä Intian valtamerta, ja paljon olen jo ehtinyt nähdä. Niinpä voisi olla hyvä kertoa, miten ensimmäiset päivät täällä sujuivat.

Lento Réunionille

Lähdin tiistaina puolenpäivän aikaan yksin Suomesta Pariisiin, jossa mulla oli viiden tunnin välilasku, koska lento Saint-Denisiin, Réunionin pääkaupunkiin, lähti vasta kahdeksalta illalla. Välilaskun aikana onnistuin eksymään Charles de Gaullen lentokentällä ja lopulta, kun olin ensin harhaillut muutaman tunnin ja kysynyt apua, jouduin menemään uudestaan turvatarkastuksesta läpi.

Onneksi välilasku oli niin pitkä, että en myöhästynyt lennolta. Pari tuntia ennen lennon lähtöä löysinkin tieni lähtöportille, jossa tapasin muut Réunionille tulevat vaihtarit. Lennolla en kuitenkaan istunut kenenkään muun vaihtarin vieressä, mikä ei oikeastaan haitannut, koska yhdentoista tunnin yölento on mukavampi viettää nukkumalla kuin puhumalla.

Soft Landing Camp Reunionilla

Keskiviikkoaamuna lento laskeutui Réunionille, mutta siinä vaiheessa olin niin väsynyt huonosti nukutun yön jälkeen, etten edes tuntenut minkäänlaista jännitystä. Lentokentällä meitä oli vastassa kaksi Réunionilla toimivaa paikallista koordinaattoria sekä ranskalaisen järjestön JEV Languesin edustaja.

Lentokentältä me mentiin hotellillemme, jossa vietettiin seuraava yö. Me ei kuitenkaan päästy heti huoneisiimme peseytymään ja vaihtamaan vaatteita vaan jouduttiin odottamaan pari tuntia, joiden aikana meille annettiin vähän informaatiota siitä, mitä Soft Landin campilla tapahtuisi ja myös Réunionista ja paikallisista tavoista sekä tietysti siitä, mitä saa ja ei saa tehdä vaihdon aikana.

Huoneiden saamisen jälkeen mentiin syömään lounasta, jossa saimme ensikosketuksen Réunionilaiseen ruokaan. Lounaalla oli paljon erilaisia ruokia kuten jotain, minkä luulen olleen kalaa ja merilevää, makkaroita, kanaa sekä tietysti linssejä ja riisiä, réunionilaisen ruoan perusainekset. Jälkiruoaksi oli ananasta. Ruoan jälkeen päästiin vihdoin hotellille suihkuun ja lepäämään. Illalla mentiin vielä kävelylle katsomaan auringonlaskua ja syömään buffetravintolaan, jossa oli enimmäkseen kiinalaista ruokaa.

Seuraavana aamuna alkoi host-perheiden odotus. Host-perheet tulivat hakemaan meitä Saint-Denisistä aamupalan jälkeen. Soft landing camp jäi siis aika lyhyeksi, mutta se ei haitannut, koska Saint-Denis ei ole kovinkaan suuri kaupunki, joten siellä ei myöskään ole kovinkaan paljon nähtävää.

Soft landingilla tutustui kuitenkin muihin vaihtareihin ja sai paremman kontaktin omaan koordinaattoriin, mikä helpottaa yhteydenpitoa koordinaattoriin ja parantaa turvaverkkoa. Réunionilla on tänä vuonna vain 13 vaihto-oppilasta, joten soft landingilla ehti muodostua hyvä ryhmähenki meidän vaihtareiden kesken ja kaikkiin ehti tutustua, vaikka aika yhdessä olikin niin lyhyt.

Isäntäperheen tapaaminen ja ensimmäinen päivä uudessa kodissa

Mun isäntäperheeseen kuuluu äiti, isä ja neljä pikkuveljeä, joista vanhin on kahdeksan ja nuorin 4 kuukautta. Saint-Denisistä soft landingilta mua tuli hakemaan host-äiti vauvan kanssa. Saint-Denisistä on noin tunti ja kaksikymmentä minuuttia Tamponiin eli tähän kaupunkiin, jossa asun.

Automatka meni aika nopeasti ja siinä samalla sai ensikosketuksen saareen ja sai puhuttua host-äidin kanssa esimerkiksi ruoka-ajoista sekä muusta tarpeellisesta. Välillä oli kyllä vähän kiusallisia hetkiä, jolloin ei oikein tiennyt, mitä sanoa, mutta niitä oli kuitenkin vähemmän, kuin oletin, että niitä tulisi olemaan.

Kun sitten vihdoin päästiin kotiin, siellä odotti loput kolme pikkuveljeä, ja host-isä, aivan innoissaan. Iltapäivällä mentiin vielä isäntäperheen kanssa sellaiseen palmupuistoon, joka oli täynnä erilaisia palmuja ja muita trooppisia kasveja. Ensimmäinen päivä isäntäperheessä meni loppujen lopuksi hyvin, vaikka olinkin todella väsynyt ja uusi tuntematon pelotti.

Sini Renunionilla

Sini Renunionilla

Reunion

Unohtumaton elämys

Vaihtovuosi on ainutkertainen kokemus, joka muovaa tulevaisuuttasi. Tilaa esitteemme, josta saat apua vaihto-oppilasjaksosi suunnitteluun. Varaa sitten ilmainen tapaaminen kanssamme ja tee suunnitelmastasi totta.