8:28 17th helmikuu 2017

Ruokakulttuuri Espanjassa

Raaka-aineet tuoreena

Täällä raaka-aineet ja niiden saatavuus riippuu vuodenajasta ja siitä mikä on milloinkin tuoretta. Kaikille aineksille on omat erikoiskauppansa. Lihakaupat, kalakaupat, vihanneskaupat, leipomot. Mun isäntäperheessä käydään kerran kuussa isossa marketissa, jossa on myynnissä kaikkea, mutta sieltäkin ostetaan vaan kuivatuotteet. Muut raaka-aineet kuten lihat,vihannekset ja maitotuotteet hankitaan aina omasta kylästä tarvittaessa ja monesti ne tuodaankin kotiinkuljetuksena kotiovelle asti, koska kaupat tietää henkilökohtasesti asiakkaat ja mitä puuttuu milloinkin.

Aamupala

Täällä todella yleinen tapa on syödä jotain makeaa aamulla. Kahvin/kaakaon kanssa syödään muffinssi tai suklaakakkunen. Viikonloppuisin kun halutaan panostaa aamupalaan mennään yleensä kahvilaan, josta voi tilata tostadan joka on siis paahdettu leipä jonka päälle voi sitten suolasta tai makeaa. Suosittu päällinen on voita ja marmeladia sekaisin. Myös juhlina ja viikonloppuisin Churrot on myös osana aamupalaa ja niitä kastetaan sitten paksuun suklaakastikkeeseen! Makea on siis paljon suositumpi vaihtoehto ihan yleisestikkin täällä ja yleensä oon seurueessa ainoa, joka suosii suolasta ruokaa aamusella.

Kouluruokailu

Täällä ei tosiaan koulussa syödä lounasta joten kaikilla on eväänä jonkunlainen välipala. Monilla mukana on sämpylät tai sitten leivoksia. Karkit ja sipsit on myös superhalpoja joten varsinkin nuoret syö niitä paljon esimerkiksi välipalana. Onhan hedelmätkin halpoja mutta täällä ei kauhean moni niitä mukana kanna. Itse tykkään hedelmistä tosi paljon täällä kun ne on niin ihanan tuoreita!

Lounas ja Illallinen

Lounas syödään kello kolmen aikaan. Täällä on tosi tärkeää syödä ateriat koko perheen kanssa, joten koulun jälkeen usein odotetaan, että kaikki on kotona ennen kuin aletaan syömään. Yleisin arkiruoka on erilaiset linssikeitot, muhennokset tai liharuuat. Lihana on usein lammasta tai kanaa. Lounas on arkisin se tukevampi ateria ja illalla sitten on usein kevyempää esimerkiksi salaattia,kalaa tai munakasta. Myös mereneläviä on täällä tultu syötyä enemmän kuten mustekalaa, simpukoita ja rapuja.

Yksinkertaista

Yksi isoin ero mitä oon huomannu on että täällä on ihan normaalia, että ateria koostuu vain yhdestä raaka-aineesta. Esimerkiksi lounaalla saattaa olla pelkkää riisiä ilman lisukkeita ja sitten illalla pelkkää kalaa tai lihaa. Kun taas toisena päivänä saattaa olla lounaaksi pelkää kanaa ja illalla sitten keitettyä pastaa. Ku siis Suomessa ollaan totuttu, että lautaselta löytyy monipuolisesti eri asioita niin täällä on ihan normaalia, että lautasella on vain kirjaimellisesti yhtä ruokaa. Oliiviöljyä lisätään myös ihan kaikkeen. Leipää on aina ruuan ohella ja ruokajuomana on usein mehua tai limsaa. Alussa monet ihmetteli miksi juon vaan vettä ruuan kanssa kun eihän se maistu miltään.

Viikonloppu ja juhlat

Perjantaisin ja lauantaisin on enemmän sääntö kuin poikkeus, että illat syödään ulkona. Päivisin perheessä on kevyemmät ateriat, jos sitäkään ja sitten illalla mennään pizzalle tai ravintolaan kaverien kanssa. Jos pysyy kotona niin tilataan kotiin sitä samaa pikaruokaa jokatapauksessa. Sunnuntaisin saatetaan mennä isovanhemmille syömään suvun kanssa. Viikonloppuna ateriat on siis vapaampia ja suunnitelmat muuttuu usein. Juhlina ja tärkeinä päivinä (joita on hyvin usein) kokoonnutaan jälleen perheen kanssa syömään mummolle ja sillon on usein keittoja ja patoja tai muita helppoja ruokia joista täyttyy kaikkien mahat kun kyseessä on iso suku. Jälkiruokana ja herkkuina täällä rakastetaan lettuja, vohveleita ja kaikkia leivonnaisia. Monesti sunnuntaisin mun perhe hakeekin leipomosta tuoreita herkkuja ja niitä saatetaan sitten syödä illallisen tilalla.

-Annika

Annika Granadassa

Annika Granadassa

Espanja

Unohtumaton elämys

Vaihtovuosi on ainutkertainen kokemus, joka muovaa tulevaisuuttasi. Tilaa esitteemme, josta saat apua vaihto-oppilasjaksosi suunnitteluun. Varaa sitten ilmainen tapaaminen kanssamme ja tee suunnitelmastasi totta.