Suuntana Espanja


Moikka! Mun nimi on Tiina, ja mä tuun viettämään mun vaihtarivuoden Madridissa, Espanjassa. Oon aina välillä miettinyt vaihtoon lähtemistä, mutta pari vuotta sitten aloin harkita sitä ihan tosissaan. Kymmenen kuukautta kuulostaa pitkältä ajalta, mutta loppujen lopuksi se on vain pieni osa elämästä. Ajattelin, että miks ei. Aloin lukea kaikkia mahdollisia vaihtariblogeja ja varasinkin haastatteluajan melkein heti kun se oli mahdollista. Espanja oli mulle alusta asti ihan selvä maavalinta, enkä halunnut mihinkään englanninkieliseen maahan vaan oppia espanjan kunnolla. Espanjassa mua on aina kiehtonut kaunis kieli, sää, rento elämäntyyli, upeat rakennukset ja tietysti ruoka.

Isäntäperhe

Viime toukokuussa kesken koulupäivän huomasin, että pitkään odotetut sijoitustiedot oli tulleet! Perheeseeni kuuluu äiti, isä sekä kaksi isoveljeä, joista toisella on jo oma perhe. Perhe viettää usein viikonloput pienemmässä kylässä Madridin ulkopuolella, jossa on paljon lisää sukua. Vanhemmat eivät puhu lainkaan englantia, joka on toisaalta hyvä asia ettei pääse vaihtamaan kieltä englantiin, vaan alusta asti joutuu puhumaan täysin espanjaa. Perhe vaikuttaa todella mukavalta ja innolla odotan heidän tapaamistaan. 



Jännitys

Kaverit puhuvat jo kouluun palaamisesta ja koulukirjojen ostamisesta ja hetkeksi jo ehdin unohtaa, että tänä vuonna mun ei tarvitse niitä hankkia koska lähden vaihtoon. Tuntuu oudolta kun en menekkään tuttuun kouluun tuttujen ihmisten kanssa, vaan lähden toiseen maahan ja toiseen kouluun josta en tunne ketään. Tosi moni on kysynyt kesän aikana, että milloin lähden ja jännittääkö. Jännittää. Paljon. Mutta hyvällä tavalla. Noin kuukausi niin mä lähden Espanjaan! Innolla odotan millaista elämä on Espanjan suurimmassa kaupungissa. Vaihtovuosi alkaa kuitenkin Barcelonan viisi päivää kestävällä Soft Landing Campilla, jonka jälkeen matkustan Madridiin perheen luokse. Tosi kiva päästä tutustumaan muihin vaihtareihin ennen lähtöä isäntäperheeseen. Whatsapp-ryhmä muiden Espanjaan lähtevien vaihtareiden kanssa on myös ollut tosi hyvä juttu. Tuntuu jotenkin tosi rauhottavalta tietää, että moni muukin on samassa tilanteessa kuin itse, eikä ole tässä aivan yksin. Ryhmä tulee varmasti olemaan hyödyllinen vaihtovuoden aikana.. Tänä kesänä oon uinut paljon, nähnyt sukulaisia, ollut mökillä ja viettänyt aikaa kavereiden ja perheen kanssa. Oon myös syönyt ihan liikaa karjalanpiirakoita ja raejuustoa. Suomen luontoon ja sen kauneuteen oon kiinnittänyt jotenkin ihan eri tavalla huomiota, kuin ennen. 


Viimeinen kuukausi Suomessa

Vielä olisi suunnitelmissa läksiäisiä, pakkailua ja viimeisistä hetkistä nauttimista. Mukaan lähtee kaksi matkalaukkua, joihin pitäisi mahduttaa myös tuliaiset, jotka vie yllättävän paljon tilaa. En todellakaan tiedä miten saan kaikki tavarat mahtumaan matkalaukkuihin, sillä oon niin huono pakkaaja, mutta enköhän mä jotenkin onnistu. Täytyy vaan aloittaa ajoissa ja suunnitella tarkasti mikä on tarpeellista, toisin kuin yleensä teen niin, eiköhän sillä pääse jo pitkälle. Tuntuu, että tekemistä riittää, mutta onhan tässä vielä hetki aikaa!