Ensimmäiset viikot

Madrid näkymä auringonlaskun aikaan

Elämäni Espanjassa on lähtenyt hyvin käyntiin, mutta uuteen kulttuuriin sopeutuminen ei ole koskaan helppoa. Ennen lähtöäni osallistuin Exploriuksen lähtövalmennuksiin ja muistan, kuinka puhuimme kulttuurishokista ja hankaluuksista, joita vaihtovuoden alussa saattaa kohdata. Suomessa ollessani oli kuitenkin vaikeaa kuvitella, miltä kulttuurishokki tuntuisi. Vasta tänne saavuttuani ymmärsin, mistä olimme puhuneet lähtövalmennuksissa. Vaihtarikavereideni kanssa heitämme läppää siitä, kuinka vaihtovuoden alkua voisi verrata siihen kuin muuttuisi jälleen 5-vuotiaaksi lapseksi. Meidän täytyy oppia puhumaan ja kirjoittamaan uutta kieltä. Samoin uusien tapojen omaksuminen ja uusien kavereiden saaminen on alussa osa jokapäiväistä elämää.

Soft Landing Camp

Vaihto-oppilaat Madridissa

Ensimmäiset päivät vaihtovuodestani vietin Soft Landing Campilla Madridissa. Meillä oli 5 todella tapahtumarikasta päivää muiden vaihtareiden kanssa. Tekemistä riitti, ja vapaa-aikaa ei käytännössä ollut yhtään. Itselleni leirin aikana oli pienoinen shokki tajuta, että täällä tulen asumaan seuraavat 10 kuukautta. En kuitenkaan ollut ajatuksieni kanssa yksin, vaan monet muutkin vaihtarit tunsivat samoin. Pienestä ”alkushokista” huolimatta Soft Landing Camp oli ikimuistoinen kokemus, ja sain sieltä todella läheisiä ystäviä.

Valmentava kielikurssi

Vaihto-oppilas opiskelemassa espanjalaisessa koulussa kaverin kanssa

Seuraavat kolme viikkoa vietin kielileirillä muiden vaihtareiden kanssa opiskellen espanjaa. Näiden kolmen viikon aikana ehdin tottua jo siihen ajatukseen, että täällä tulen asumaan tämän vuoden. Aloin myös omaksua uusia tapoja, ja elämä ei tuntunut sen hullumalta. Kielileirin loputtua, muutettuani isäntäperheeseeni, jouduin taas opettelemaan uusia tapoja ja sääntöjä. Samoin ensimmäisen kouluviikon jälkeen tunsin itseni yksinäiseksi, koska olin tottunut näkemään muita vaihtareita lähes joka päivä, eikä uusien kavereiden saaminen tapahdu viikossa. Uuden kielen oppiminen on myös alussa raskasta, minkä takia olin todella uupunut jokaisen koulupäivän jälkeen. Se muutos, jonka jokainen vaihtari käy läpi lähtiessään uuteen maahan, asumaan uuden perheen luokse, on suuri. On normaalia tuntea itsensä ulkopuoliseksi, ja erilaiseksi. Samaan aikaan asuminen uudessa kaupungissa uusien ihmisten ympäröimänä antaa mahdollisuuden olla juuri sellainen kuin haluaa olla. Näistä asioista puhuminen muille vaihto-oppilaille ja isäntäperheelleni on auttaut mua paljon.

Isäntäperhe

Ensimmäinen kuukausi täällä on kuitenkin ollut mun elämän parasta aikaa, alun vaikeuksista huolimatta. Mulla on aivan ihana isäntäperhe, ja tuun heidän kanssa toimeen todella hyvin. Varsinkin mun host siskoista on tullut mulle todella läheisiä. Pelaan täällä koripalloa 5 kertaa viikossa, ja kuten kuvitella saattaa mun parhaimmat kaverit ovat mun korisjoukkuuesta, koska heidän kanssaan vietän lähes kaiken vapaa-aikani. Päivä päivältä totun elämään täällä, ja asiat sujuvat paremmin. On ihana kuulla koulukaverien sanovan, että oon kehittyny huimasti espanjassa, koska silloin tiedän tekeväni jotain oikein, ja olen askeleen lähempänä tavoitettani: oppia espanjan kieli sujuvasti!


Mirva

Tilaa ilmainen esite lukiovaihdoista