Vapaa-ajan viettoa vaihto-oppilaana

Kuva seinägraffiti siivistä

Nyt on kulunut jo noin puolet ajasta, jonka Briteissä tulen viettämään. Ennen lähtöä mietin, että tuleeko täällä olemaan ihan tylsää vapaa-ajalla ja että mitä ihmiset täällä tekee koulun jälkeen ja viikonloppuisin.

Ihan tavallista arkea
Ei täällä vapaa-ajan vietto niin paljoa Suomesta eroa, vaan tietysti käydään ihan samalla tavalla harrastuksissa ja vietetään aikaa kavereiden kanssa. Myös host-perheen kanssa tulee vietettyä aikaa jonkun verran, ja osallistuttua joihinkin heidän suunnitelmiin ja menoihin. Paljon tulee kiinnitettyä huomiota, että oikeasti tekee host-perheen kanssa jotain, jotta oikeasti pääsee heidän arkeen ja paikalliseen elämän tyyliin mukaan.

Kylmää ilmaa Englanissa

Vaihtarikaverit / paikalliset kaverit
Kavereiden kanssa tehdään ihan normaaleita juttuja, kuten esimerkiksi käydään kahvilla ja elokuvissa. Sillonkun oli vielä lämpimämpää ulkona, saatettiin mennä vaan istumaan tyyliin johonkin ulos/ puistoon tai muualle vaan hengaamaan, mutta nyt kun on vähän liian kylmä mihinkään tuollaiseen, tulee enemmän käytyä just esim syömässä tai leffassa viikonloppuisin että pystyy olla sisällä. Myös siinä eroaa vähän, että mitä tehdään jos ollaan vaihtarikavereitten kanssa tai paikallisten, koska vaihtareita kiinnostaa ehkä enemmän tutkia paikkoja aina välillä ja käydä jossain ”turistipaikoissa” mitä sitten paikallisia. Ollaan pari kertaa käyty Lontoossa kattelemassa paikkoja, ja se on kyllä aina kivaa käydä kattelemassa vähän erilaisia juttuja kun yleensä on aina täällä omassa vaihtokohteessa. Lontoossa aina kans löytyy uusia paikkoja minne mennä, joten se on ihan kivaa vaihtelua ja on vähän erilainen viikonloppu/loma aktiviteetti.

Monesti siis koulun jälkeen jos kavereiden kanssa halutaan tehdä jotain, niin mennään vaan käymään kahvilla ja välillä tehdään jotain koulujuttuja yms yhessä. Viikonloppuisin sitten kun on vähän enemmän aikaa ja saa olla hieman myöhempään kavereiden kanssa niin tulee sitten tehtyä yleensä vähän enemmän. Muutenkin yritän ainakin ite tehdä aikalailla kaikki koulujutut viikolla, että on sitten viikonloppuisin enemmän aikaa.

Teehetki kaverin kanssa

Rajoitukset vaihtarina ollessa
Kuitenkin kun on vaihto-oppilaana, niin järjestöltä tulee aika tiukat säännöt, mitkä vähän rajoittaa joitain tekemisiä, ja esimerkiksi kotiintuloajat on aika tiukat. Muistaakseni he sanovat, että arki-iltoina kotona pitäisi olla 8 aikoihin viimeistään, ja viikonloppuisin heidän mukaan ala-ikäisillä ei ole mitään syytä olla kello 11 jälkeen ulkona. Kuitenkin host-perheetkin voi antaa omat kotiintulo aikansa, mitkä saattaa olla jopa tiukemmat kuin järjestön, tai ne voi myöskin olla rennommat. Oli miten oli, on tärkeetä aina ilmottaa perheelle missä liikkuu ja kenen kanssa, ja milloin on tulossa kotiin. Host-perheellä on kyllä iso rooli täällä, ja sen huomaa just tässä vapaa-ajan vietossa silleen että jos haluaa kavereiden kanssa olla vaikka jonkun kotona niin se riippuu paljon host perheestä, että kenen host-perheelle se on ihan ok. Yleensä onkin siten, että paikallisten kavereiden luona tulee hengattua enemmän kuin vaihtareiden, koska varsinkin täällä englantilaisten kanssa ei tiedä, että onko sille host-perheelle oikeasti ok jos sinne tulee kavereita, vai yrittävätkö he vain olla kohteliaita.

Tämmöstä tää vapaa-aika vaihtarina ollessa on, ei mitenkään erityisesti Suomesta poikkeavaa, ja asioihin on vain totuttava. Maassa maan tavalla, ja perheessä perheen säännöillä

<3: Minttu