Jasminin blogi #7 - puoliväli!



Noin viikon päästä oon sitten mun vaihtarivuoden puolivälissä. Tätä hetkee oon oottanu kauhun ja innon sekasin tuntein. Osaks oon helpottunu, että enää toinen mokoma eessäpäin ja sitten oonki taas kotona perheen ja kavereitten luona, mutta puoliks oon surullinen ja kauhuissani, että jo puolet tästä vuodesta on nyt menny ja kohta joudun jättää mun uuden ja ihanan Amerikan unelman taakse, jonka oon huolella tänne rakentanu. On vähän silleen suorituspaineitakin tän tokan puolikkaan suhteen, koska aina kaikkialla hehkutetaan, että just tammikuun jälkeen alkaa vaihtarille se kaikkein paras aika. Jos tästä voi vielä paremmaks mennä, niin rehellisesti sanottuna tuun olemaan aika yllättyny! Tietty on ollu niitäkin hetkiä, kun haluis vaan pakata laukut ja lähtee seuraavalla lennolla takas kotiin, mutta enemmän on ollu sellasii hetkiä, kun oon toivonu, että aika menis hitaammin tai että saisin olla täällä vielä pitempään. Suomesta lähteminen ei ollu oikeestaan niin vaikeeta, koska tiesin, että vuoden päästä taas nähdään, mutta toisinpäin se ei tuu olemaan ihan niin yksinkertaista!

Viisi kuukautta
Joskus eksyessäni koulun käytävillä mietin, että no ei se mitään, vastahan mä tulin tänne ja oon uusi mutta sitten tajuankin, että viisi kokonaista kuukautta on jo hurahtanu ohi. Enkku sujuu jo vaivatta ja suomi alkaa tökkiä, ajatukset ja unet tulee jo automaattisesti enkuks.

Ennen tänne tuloa en ollu koskaan syöny Domino's pizzaa ja väriyhdistelmä sininen + keltainen merkkas mulle Ruotsia, eikä meidän koulun: Bremerton High Schoolin tunnusvärejä, enkä ollu koskaan aikasemmin juhlinu Thanksgivingiä tai kattonu amerikkalaista jalkapallo-ottelua livenä. Nää on kuitenki vaan murto-osa kaikista niistä jutuista, mitä oon tehny, kokenu ja oppinu täällä ja just nää kokemukset on muuttanu mun ajattelutapaa monista asioista.

Oli kiduttavaa katsella kuvia ja videoita Suomen nuorten kiekkoleijonien MM-kultajuhlista, olisin vaan halunnu olla Suomessa omien joukossa juhlimassa, mutta samalla olin hurjan ylpee ja kerroin sit kaikille koulussa, että me voitettiin, vaikka kukaan ei ees tuntunu tietävän koko ottelusta.

Kuten monet muutki vaihtarit usein kirjottaa, niin mäkin oon täällä oppinu arvostamaan enemmän Suomea, mutta myös toisinpäin: oon oppinu arvostamaan enemmän Amerikkaa. Monista vaihtariblogeista olin lukenu, että amerikkalaisten yltiömäinen ystävällisyys on esitystä ja pohjimmiltaan kaikki on vähän feikkejä, mut ite oon tavannu suurilta osin ihan mahtavia ja tosi aitoja ihmisiä, joihin tuun aivan varmasti olemaan yhteyksissä myös tän vuoden jälkeen. Toisaalta suurinta osaa näistä ihmisistä en todennäkösesti tuu näkemään enää koskaan, joten se fakta pitää vaan yrittää unohtaa, että pystyn nauttimaan loppuajasta täällä täysillä.

Oon nyt jo ihan varma, että mun 2015-2016 vaihtarivuosi tulee olemaan yks mun elämän parhaimmista vuosista ikinä. Tuun ikävöimään ja muistelemaan tätä kaikkee sitten, kun oon kesäkuun loppupuolella palannu takas Suomeen ja alotan elokuussa lukion. Mulle tää vuos on yks mahtava seikkailu kaikkien niiden seikkailujen joukossa, jotka mulla on vielä edessä!

Onnee nuorille kiekkoleijonille MM-kultamitalin johdosta ja terveisiä sinne Suomen pakkasiin! Bremertonissa on ollu kylmimmillään 36 Fahrenheittiä eli +2C ja lunta sato kerran 1 cm, josta kaikki oli ihailtavan innoissaan ja koulutkin jo melkein suljettiin. Surullisesti se 1 cm kerros suli pois parissa tunnissa.

Take care!
Jasmin