Jasminin blogi #1 - Vaihto-oppilasvuosi lähestyy! Jännittääkö?

JÄNNITTÄÄKÖ? 
Kysymys, mitä tässä on multa kyselty turhankin paljon viimeisten kuukausien aikana. En oikeen tiiä vieläkään mikä ois paras tai oikee vastaus, joten tyydyn aina vaan hymyilemään ja vastaamaan että joo.

Olen Jasmin, 16-vuotias juuri yläasteelta päässyt tyttö Kuopiosta. Vaihtariksi lähteminen on ollut yksi suurimpia unelmiani siitä lähtien kun kuulin vaihto-oppilastoiminnasta. Olen puoliksi sveitsiläinen ja vietän useimmiten joulut, syyslomat ja ison osan kesälomastani sveitsiläisen isäni ja sukuni luona Zürichissä, jossa olen myös nuorempana asunut. Vanhempani ovat aina kannustaneet minua lähtemään vaihtoon ja Australian, Uuden-Seelannin ja Usan joukosta valikoitui kohteeksi lopulta Usa. Halusin englanninkieliseen maahan, vaikka tosin myös Brasilia, Espanja tai jokin vielä eksoottisempi kohde kuten Japani kiinnostivat myös.

City of Bremerton, Washington
Sain sijoitustiedot huhtikuun alussa aprillipäivänä ja äiti soitti mulle kouluun, että nyt on löytynyt host-perhe. En uskonu millään ennen kun itse Exploriukselta soitettiin ja kerrottiin, että oon päässy Washingtonin osavaltioon Bremerton-nimiseen kaupunkiin. Mietin vaan kokoajan että ei voi olla totta ja tää on varmasti joku aprillipila. Olin vähän shokissa kun rupesin googlailemaan mun tulevaa asuinpaikkaa, Bremerton sijaitsee ihan länsirannikon yläreunassa, noin kolmen tunnin matkan päässä Kanadan rajalta. Bremertonin ilmasto on mun käsittääkseni muuten aika samanlainen mitä Suomessa, mutta talvet on aika leutoja ja lunta ei yleensä tule tai se on ainakin aika harvinaista. Bremertonissa asuu noin 41 000 ihmistä ja lähin suurkaupunki Seattle on vaan vajaa tunnin lauttamatkan päässä. Mun hostperheeseen kuuluu äiti, isä, 15-vuotias tyttö ja Mignon-kissa. Koska mun hostperhe on uusioperhe, osa sisaruksista asuu muualla ja muutama vanhemmista sisaruksista on jo muuttanut pois opiskelemaan collegeen. Perheellä on purjevene ja meinataan käydä valassafarilla ihan Bremertonin lähellä joskus aurinkoisella säällä. Myös shoppailureissua Seattleen ollaan jo keretty suunnittelemaan hostmomin ja hostsiskon kanssa!

Keilausta, golfia ja savenvalantaa
Tulevan kouluni nimi on Bremerton High School ja siellä on yli 1200 oppilasta. Sport clubeja ja teameja on rajattomasti, on baseballia, koripalloa, keilausta, estejuoksua, amerikkalaista jalkapalloa, ei-amerikkalaista jalkapalloa, golfia, uintia, tennistä, pikajuoksua, käsipalloa ja nyrkkeilyä. Kurssivaihtoehtojakin löytyy mitä erikoisimpia, mielenkiintoisimmilta kuulostaa ehkä cosmetology, food for life, personal fitness, savenvalanta ja painonnosto. Koulun värit ovat keltainen ja sininen, ja kuvien perusteella koko koulu on ainakin ulkonäöltään ihan kuin suoraan jostain High School Musicalista. Tulen olemaan aika varmasti junior, mutta voin mennä promiin ja muihin tanssiaisiin senioreiden kanssa, osallistua päättöjuhlaan ja päästä pitämään sitä hassua hattua ja kaapua niinkun kaikissa amerikkalaisissa teinileffoissa.

Tuntuu, että aika menee ihan siivillä ja lentolippuja ja viisuminhakuohjeita vaan satelee sähköpostiin. Tiiän, että tästä tulee mun tähänastisen elämäni paras, mutta ehkä myös samalla rankin vuosi, joka tulee sisältämään kulttuurishokkia, hyvästejä ja paljon uusia kokemuksia ja ystäviä. En tiiä oonko vieläkään ees tajunnu, että oon oikeesti lähdössä.
Tuntuu että kaikkia muita jännittää enemmän mun puolesta kuin mua itteeni.

Hyvää kesää ja jännittävää vaihtovuoden odottelua kaikille vaihtareille!
Jasmin