Tuomaksen blogi #2 - vaihto-oppilaaksi Minnesotaan

Tällä hetkellä olen matkalla Montanaan perheeni kanssa. Jos ajaisimme ilman taukoja. olisimme kohteessa 17 tunnissa, joten matka on pitkä. Kymmenen päivän lomareissu sopii minulle hyvin, vaikka koulu ei ole vielä alkanut. Itse asiassa se alkaa vasta syyskuun puolella, joten tänä vuonna kesäloma venyy mukavaksi kolmen kuukauden lomaksi. Kirjoituksessa olisi tällä kertaa ideana kerrata mietteitäni viimeisen viikon ajalta, sillä olen ollut Pohjois-Amerikan mantereella tasan viikon.

Viimeinen viikko ennen lähtöä oli enimmäkseen turhauttavan pitkä. Mitä muutakaan se voisi olla. On vaikea yrittää nauttia tuttujen ihmisten seurasta tavallista enempää ja samalla miettiä, ettei heitä näkisi tulevaan kymmeneen kuukauteen. Olen koko ajan mieltänyt vaihtovuoteni tavallista pitempänä ”lomana”, minkä otan tavallisesta elämästäni, enkä dramaattisena muuttona tuntemattomalle alueelle kauas kaikesta tutusta ja turvallisesta.

Lähtöpäivä ei tullut nopeasti, niin kuin monilla on tapana sanoa, vaan ihan yhtä hitaasti kuin tavallinen lauantai pitkän kouluviikon jälkeen. Itselläni tuli pelkkä perhe saattamaan minua lentokentälle. En yksinkertaisesti tajua ihmisiä, joiden kaverit tulevat aamu kuudelta Vantaalle itkemään olkapäällesi ja tekemään lähdöstäsi vielä vaikeampaa. En muutenkaan näe siinä mitään eroa näetkö kaverisi viimeistä kertaa lähtöpäivänäsi vai pari päivää ennen lähtöä, jos et näe heitä joka tapauksessa melkein vuoteen. Nykytekniikka muutenkin mahdollistaa skypetykset sun muut kuulumistenvaihdot.

New York oli mahtava kokemus. Oli hienoa saada nukkua aikaero pois ennen perheeseen saapumista. Kuljimme turistibussilla paikasta toiseen paikallisen oppaan (oikeasti New Jerseyläisen) kertoessa meille ympäristön sekä rakennusten historiasta. Olin yllättynyt, että leirillä oli jopa viisikymmentä muuta nuorta. Olin kuitenkin negatiivisesti yllättynyt siitä, että suurin osa oli ainakin pari vuotta minua nuorempia ja nolla suomalaista poikaa minun lisäkseni. Ihmiset olivat kuitenkin mukavia, vaikka osa pitäytyi koko leirin ajan sulkeutuneina lähtösuruun sekä koti-ikävään. Itse en elänyt mainitsemissani tunnemaailmoissa, vaikka usein halusinkin suomalaiseen tyyliini omaa rauhaa edes hetken. Kuitenkin löysin itseni usein puhumassa sosiaaliselle eurooppalaiselle, joka haki vastakaikua omaan lähtöshokkiinsa.

Niin kuin aikaisemmin sanoin ”New York oli mahtava kokemus”. Olen aina halunnut päästä käymään Nycissä, mutta ikinä ennen ei ollut mahdollisuutta. Massiiviset pilvenpiirtäjät olivat upeita, kuin myös new Yorkin valtava keskuspuisto, Central Park. Kiertelimme enimmäkseen Manhattanilla, mikä on yksi kaupunginosa Nycissä. Suurin osa ihmisistä kuitenkin luulee, että kyseinen saari on New York kokonaisuudessaan.

Oikea jännitys alkoi vasta, kun istuin noin kolmenkymmenen ihmisen lentokoneessa matkalla Duluthiin, kaupunkiin, missä tulen viettämään vuoteni. Jännitys johtui enimmäkseen suomalaisesta epäsosiaalisuudestani. Miten reagoida, kun sinua odottaa melkein kymmenen jenkkiä lentokentällä. Miten he reagoivat? Halaanko vai kättelenkö? Vuoden odotus loppuu kuin seinään luodessani ensimmäisen katsekontaktin perheenjäseneni kanssa. Kaikki sujui kuitenkin omalla oudolla tavallaan hyvin. Käytin kaikki jenkkien kliseiset iskulauseet ja yritin piilottaa vaivautumiseni jonnekkin syvälle, mistä kukaan ei löytäisi sitä. Tullessamme talolle perhe kysyi minulta, mitä tykkään syödä. Totesin, että tykkään syödä aika terveellisesti ja monipuolisesti. Kysyin tykkääkö perhe syödä erittäin epäterveellisesti niin kuin jenkeillä yleensä on tapana. Perheen vanhin poika leimasi väitteeni stereotypiaksi ja samaan aikaan perheen isä toi eteeni vähintään tuhannen kalorin hampurilaisannoksen.

Tänään alkoi neljäs kokonainen päiväni Minnesotassa ja paikkojen esittely ja vaivautunut alkujännitys kaikin puolin on muuttunut rennoksi ajan tappamiseksi. Kulttuurieroja on paljon, mutta ne ovat pieniä ja uskon pystyväni elämään niiden kanssa. Perheeni vaikuttaa myös hyvin rennolta ja mukavalta sekä valmiilta joustamaan, jos en pidä jostain. Perhe oli jopa valmiina juomaan ostamaani rasvatonta maitoa, vaikka he pitävätkin sitä naurettavana. Perheen pojat syövät joka aamu vohveleita, joka pistää itsekurini koetukselle. Olin myös muutama päivä sitten kuntosalilla ja ihmiset tulivat kyselemään minulta harrastanko juoksemista, kun juoksin juoksumatolla nostaakseni surkeaa kuntoani. Sanottuani syyni juoksemiseen ihmiset heiluttivat käsiään, pyörittivät silmiään sekä pitivät minua hulluna. Kuka haluaisi juosta, jos ei ole pakko?

Kaikki on sujunut tähän mennessä erittäin hyvin pois lukien suuren mielipahani, kun ihmiset ovat luulleet tulevani Ruotsista. Monet ihmiset luulivat myös, että Suomessa vallitsee sosialismi. Heille kuulemma on opetettu näin koulussa. Ihmiset ovat kuitenkin mukavia ja tykkäävät kysellä paljon minusta ja Suomesta. Nyt olemme siis matkalla Montanaan, joka sijaitsee keskellä ei mitään. Paikalliset minnesotalaisetkin miettivät miksi menemme sinne. Montanassa meitä odottaa kuitenkin kaunis vuoristo, hienot maisemat, oma mökki vuoristossa sekä kymmeniä erilaisia aktiviteetteja. Nyt on hyvä aika ottaa rennosti ja tutustua perheeseeni vielä paremmin ennen koulun alkua.
- Tuomas