Emilian blogi #4 - Ensimmäinen päivä High Schoolissa

Punaiset koulukaapit

Heräsin jännittyneenä & väsyneenä. Oli iso ja hieno päivä aloittaa High School.

Edellisenä iltana olin pakannut koulureppuni lisäksi kaksi muuta reppua, joissa oli tennisvaatteeni illan peliin ja urheiluvaatteeni koululiikuntaan. Täällä lähes kaikki käyttää koulureppua. Niitä ei saa viedä luokkaan sisälle, vaan ne täytyy jättää kaappiin.

Koulu alkaa joka päivä klo 8.30 ja mun koulumatka kestää noin 5 minuuttia. Koulumatkan kuljen autolla, jota host-siskoni ajaa.Olimme koululla klo 8.00, joten meillä oli hyvin aikaa, eikä tarvinnut kiirehtiä. Yksi syy lähteä koululle ajoissa on saada parkkipaikka läheltä koulua, koska autoja on paljon. Aamulla ehdimme jutella kavereiden kanssa ennen koulun alkamista.

Minä ja host-siskoni ollaan molemmat Senioreita tänä vuonna, eli koulun vanhimpia. Host-siskoni on vuoden vanhempi kuin minä.

Kaikki vaihtarit meidän koulussa on Senioreita, vaikka oikeasti suurinosa olisi tänä vuonna Juniori. Koulu haluaa tarjota vaihtareille mahdollisimman paljon kokemuksia. Vaihtareita meidän koulussa on viisi, joista vain yksi on poika. Kaksi suomalaista, espanjalainen, ranskalainen ja italialainen.

Jokainen  päivä alkaa sillä, että mennään kotiluokkaan klo 8.30-8.35. Jokaisen tunnin loputtua kellot soi ja kaikki ryntäävät ulos luokasta. Mun kotiluokan opettaja on tosi kiva ja ystävälinen. Tiesin mun kotiluokasta kolme ihmistä etukäteen. Lisäksi toinen suomalainen vaihtari on mun kanssa samassa kotiluokassa, ja se on kyllä hauska sattuma! Me ei puhuta/ saada puhua suomea keskenämme.

Joka päivä on sama lukujärjestys, eli kaikki oppiaineet samassa järjestyksessä. Oppituntien välillä on aikaa siirtyä 7 minuuttia ja välillä pitää melkein juosta, jos haluaa ehtiä, sillä koulu on jaettu kolmeen kerrokseen.

Koulu jaetaan täällä kolmeen jaksoon. Ensimmäisessä jaksossa mulla on: Ruoanlaittoa, Biologiaa, Matikkaa, Joukkueurheilua ja Keramiikkaa. Vähän erilaisia oppiaineita, kuin Suomen lukiossa. Tunneilla olen usein hukassa, varsinkin matikassa opettaja puhuu tosi nopeesti ja mulla ei oo aikaa tehdä muistiinpanoja. Biologissa on vaikeuksia ymmärtää vaikeita termejä englanniksi, vaikka tiedän samat termit suomeksi.

Vaihtareiden täytyy opiskella Amerikan historiaa ja Englantia. Mulla ne on seuraavassa jaksossa. Muut oppiaineet saa valita vapaasti ja, jos joku oppiaine tuntuu liian hankalalta sen saa vaihdettua.

Jos haluaa mennä vessaan kesken oppitunnin täytyy allekirjoittaa lappu ja kertoa ajankohta jolloin lähti ja palasi luokasta.

Koulussani oppilaita on noin 1900, eli vähän eri kokoluokkaa, kuin Suomessa. Täällä on ruuhkaa ja ihmiset kävelee päin. Kestää varmasti jonkun aikaa tottua tähän ihmispaljouteen.

Ensimmäisenä päivänä emme oikeastaan tehneet mitään erikoista oppitunneilla. Kävimme sääntöjä ja kurssin sisältöjä läpi. Matikassa teimme heti jo paljon tehtäviä ja saimme tosi painavan kirjan.

Olin käynyt tutustumassa koululla kolme kertaa kesäloman aikana. Siitä oli kyllä tosi paljon apua, mutta silti olin välillä hukassa, enkä tiennyt minne pitää mennä. Kysyin neuvoa opettajilta ja oppilailta käytävillä. Ihmiset on täällä tosi avuliaita.

Koululounaasta oltiin sanottu etukäteen, että se on hyvin erilaista, kuin Suomessa. Mulla on ladattuna 30-dollaria koulunkortille rahaa, joten kokeilen koululounasta pari viikkoa. Tämän jälkeen saan päättää, syönkö lounaan koulussa vai otanko omat eväät. Ensimmäisenä päivänä yllätyin positiivisesti ja ruoka oli hyvää.

Koululounas USA:ssa

Koulussa lounas on jaettu A,B & C aikoihin. Mulla on C. Lisäksi mun muutamilla kavereilla on sama aika, mutta host-siskollani on eri. Me kokoonnutaan aina kaapeilla, jotka on melkein vierekkäin ja siitä me mennään samaa matkaa ruokalaan. Joka päivä täällä istutaan samassa pöydässä. On ihanaa, että mun ei tartte miettiä kenen kanssa menen samaan pöytään, eikä tarvitse istua yksin.

Mulla on kolme eri kaappia täällä. Yksi mun koululaukulle, toinen tenniskamoille ja kolmas koululiikuntaan. Jokasessa on eri koodit ja ne sijaitsee eri paikoissa, joten siinä on paljon muistamista.

Joka päivä koulun jälkeen maanantaista perjantaihin on tennistreenit. Välissä ei ehdi käydä kotona, vaan me mennään suoraan koulusta treeneihin tai peliin. Heti ensimmäisenä päivänä oli tennispeli ja se oli vielä tunnin ajomatkan päässä. Olin jo valmiiksi väsynyt koulupäivästä, joten oli rankkaa pelata vielä tennistä. Mulla oli eri pari tenniksessä tällä kerralla. Me voitettiin peli pistein 8-2 ja tää oli mun ensimmäinen voitto tenniksessä, vaikka olikin vasta mun toinen peli. Pelin jälkeen pysähdyimme ostamaan ruokaa ja muuta syötävää voiton kunniaksi. Pelimatkat me kuljetaan aina koulubussilla.

Tennistä hostsiskon kanssa

Illalla olin kotona noin klo 20.00. Olin tosi väsynyt ja sitten piti vielä tehdä läksyjä, joita täällä tulee paljon enemmän, kuin Suomessa. Siinä meni koko loppuilta ja heti sen jälkeen meninkin jo nukkumaan.
Täällä on tosi pitkiä päiviä ja alku on ollut tosi rankkaa koulussa. Koko ajan pitää keskittyä puhumaan ja kuuntelemaan englantia. Silti oli hieno kokemus aloittaa uusi koulu Amerikassa ja eiköhän se helpotu vähitellen.

- Emilia