Emilian blogi #5 - Homecoming

Meidän koulussa homecoming viikkoa vietettiin neljännellä kouluviikolla. Se on täällä iso juttu ja kaikki odottavat sitä innoissaan. Sen ideana on toivottaa oppilaat tervetulleeksi kouluun ja lisätä yhteishenkeä. Odotin viikolta paljon ja se täytti kaikki odotukseni.

Maanantaista perjantaihin oli tietty teema, jonka mukaan oppilaat pukeutuivat. Tänä vuonna meidän koulun teemat olivat:



Maanantaina oli ihanan rentoa pukea ylleen yökkäri. Tykkäsin tästä teemasta. Puin pitkät ruutuhousut ja pitkähihasen paidan.

Tiistain ja keskiviikon teemat olivat haastavia, joka vähän harmitti. Mulla ei nimittäin ollut mitään aiheeseen sopivia vaatteita, enkä kokenut tarpeelliseksi ostaa yhtä päivää varten vaatteita. Tiistaina olisin voinut lainata host-äitini Hawaiji-mekkoa, mutta se ei oikein houkutellut, sillä koulussamme on niin kylmä sisällä. Lopulta puin hupparin, jossa luki Florida, koska olen ollut siellä lomalla. Lainasin tätä hupparia host-siskoltani, joka itse puki hupparin, joka on Pariisista. Koulussa oli paljon ihmisiä pukeutuneina Hawaiji-paitoihin ja sandaaleihin.

Keskiviikkona koulussa näkyi paljon Harry Pottereiksi pukeutuneita ihmisiä. Itse puin tummat vaatteet, joka kuvasti velhoa, koska mulla ei ole mitään Harry Potteriin liittyvää.

Torstai oli mulle helppo teemapäivä. Kaikki vaatteet sukkia myöten pinkkiä. Multa löytyi pinkit housut, paita, sukat ja kengät. Olimme host-siskoni kanssa ostaneet T-paidat, jotka ovat koulumme syöpäjärjestön hyväksi. Koulu oli kirjaimellisesti pinkki. Lähes kaikki 2000-oppilasta olivat pukeutuneet pinkkiin ja käytävillä näkyi pelkkää pinkkiä. Se oli hauskan näköistä!





Meidän koulun värit ovat kulta ja sininen. Perjantaina jokaisella vuosiluokalla oli oma väri, johon oiti pukeutua. Senioreilla, eli meillä koulun vanhimmilla se oli musta, junioreilla valkoinen, sophomoreilla keltainen ja freshmaneilla sininen. Nämä ovat nimityksiä jokaisella luokka-asteelle. Lähes kaikki seniorit olivat ostaneet mustan t-paidan, jossa edessä luki: "Seniors, class 2017" ja takana "The 90s saved the best for last." Lisäksi mulla oli mustat legginssit, mustat shortsit, mustat kengät, pitkähihanen musta paita ja bandana huivi.




Perjantaina koulupäivän aikana meillä oli pep fest. Koko koulu kokoontui juhlasaliin, jossa oli tanssiesityksiä, kilpailuja ja muuta kivaa ohjelmaa. Ensimmäisessä osassa juhlaa mainittiin kaikki vaihto-oppilaat. Juontajat kuuluttivat, että tänä vuonna meidän koulussa on kuusi vaihto-oppilasta: "Emilia Juvakka, from Finland". Nousin seisomaan ja kaikki 2000-oppilasta taputtivat ja olivat kääntyneinä muhun päin. Myös kaikki muut vaihtarit mainittiin mun jälkeen. Tiesin tästä etukäteen ja oli kyllä niin huikea tilanne, että olin yhtä hymyä koko loppupäivän. Tässä oli ideana, että oppilaat tunnistavat, ketkä ovat tänä vuonna vaihtareita.

Homecoming viikon ja perjantain kruunasi illan homecoming peli.



Koulupäivän jälkeen menimme kotiin valmistautumaan peliin.Vaihdoin vaatteet koulun värin mukaisesti siniseen koulun huppariin ja suuntasimme pelipaikalle. Homecoming peli on täällä tosi iso juttu ja kaikki oppilaat tulevat paikalle kannustamaan koulumme voittoon amerikkalaisessajalkapallossa.

Oppilaiden lisäksi monet vanhemmat ja isovanhemmat olivat paikan päällä. Tunnelma oli huikea, ja me seniorit istuimme ensimmäisissä riveissä, josta näkyi parhaiten kentälle. Meidän koulu voitti pelin reilusti.

Puoliajalla tanssijat tulivat nurmikolle esiintymään ja Cheerleaderit pitivät kannustusta yllä. Lauloimme koulun kannustuslaulua ja bändi soitti taustalla. Aina, kun meidän koulu onnistui, katsomoon heitettiin karkkia.


Pelin jälkeen menimme kavereideni luokse. Siellä oli nuotio. Meitä oli noin 12 ihmistä ja oli hauskaa. Illan hämärtyessä oli kylmä, mutta onneksi tuli ja viltit lämmittivät. Täällä nuotio on yleinen kesällä ja syksyllä ennen talvea.

Lauantaina meillä oli homecoming tanssit. Sinne sai mennä kaveriporukalla, kuten suurin osa menikin tai parin kanssa. Alkuviikosta olimme etsimässä mulle mekkoa tätä tilaisuutta varten, mutta en löytänyt mieluisaa. Kokeilin muutamia kivoja mekkoja, mutta koko niissä oli väärä. Niinpä valitsin mekon, jonka olin pakannut mukaani Suomesta.

Näissä tanssiaisissa ei ole niin suurta merkitystä, millaisen mekon pukee- Prom-tanssit ovat sitten isompi juttu. Sain monilta oppilailta kommentteja mekostani, että se on kaunis. Lauantaina toinen suomalainen vaihtari tuli meille ja valmistauduimme yhdessä illan tansseihin laittamalla hiukset ja meikkaamalla. Menimme samaa matkaa koululle, jossa tapasimme muut kaverimme ja vietimme iltaa heidän kanssaan.

Koulu oli täynnä oppilaita, ja meillä oli tosi kivaa. Fiilis parani loppua kohden. Siellä oli DJ soittamassa musiikkia ja kaikki tanssivat ja pitivät hauskaa.




Mun homecoming viikko oli tosi ikimuistoinen ja onnistunut. Täällä lähes kaikki panostivat teemaviikkoon pukeutumalla ja se kyllä näkyi kokonaiskuvassa koulun käytävillä. Tästä viikosta olen monta kokemusta rikkaampi ja oli tosi kiva kokea tämä kaikki.

- Emilia