Emilian blogi #10 - Promit

Promit tuli juhlittua onnistuneesti. Oli ihanaa viettää prinsessapäivää. Promit oli ehdottomasti yksi mun vaihtovuoden kohokohdista. Samalla myös alkaa valkenemaan se, että vaihtovuoteni on jo loppusuoralla.



Promit ovat suunnattu siis koulun vanhimmille senioireille ja toiseksi vanhimmille junioreille. Promeihin ei tartte mennä parin kanssa, koska tanssiminen siellä on vapaata. Monet menivätkin isolla kaveriporukalla, niin myös minä. Ja hyvä näin, sillä se oli varmasti paljon kivempaa kuin jonkun puolitutun pojan kanssa, ketä ei edes tunne.

Promit on olleet pitkän odotuksen takana ja kovana puheenaiheena kavereiden kesken koulussa. Valmisteluja on ollut paljon: on ostettu mekko, rannekoru, korvakorut, hiuskoristeet, meikit, kynsilakka ja koristeet sekä varattu kampaaja-aika. Meillä kävi hirmu hyvä tuuri sään kanssa, koska alkuviikosta satoi tosi paljon ja sen takia myös mun treenejä peruttiin. Promipäivänä oli tosi kiva ilma. Aurinko paistoi, mutta oli vähän vilpoista.


Edellisenä iltana olin lakannut ja koristellut kynnet. Olisin halunnut kokeilla rakennekynsiä, mutta en voinut, koska pelaan softballia ja treenit jatkuu jo huomenna. Aamulla menimme kampaajalle, joka laittoi juhlakampaukset mulle ja host-siskolleni. Me vain näytimme hänelle kuvan, minkälaisen tukan haluaisimme ja hän teki sen. Kampaaja oli myös ostanut meille muffinsseja ja mehua. Host-siskoni halusi tänä vuonna hiukset auki kiharoilla, koska viime vuonna hän oli laittanut nutturan. Itse laitoin korkean nutturan, koska halusin mekkoni näyttävän takaosan näkyvän. Kampaajan jälkeen menimme kotiin ja aloin tekemään juhlameikkiäni.

Melko pian tämän jälkeen aloimme ottamaan kuvia kotonamme. Myös sukulaisia tuli paikalle ihastelemaan meitä meidän prinsessepäivänämme. Otimme satoja kuvia, mutta hyvä näin, niin kaikille löytyy mieluisat kuvat. Tämän jälkeen suuntasimme kauniiseen puistoon, jossa tapasimme kavereitamme ja jatkoimme kuvien ottoa. Parin tunnin jälkeen tulimme kotiin ja söimme välipalaa, jonka jälkeen suuntasimme kavereidemme taloon odottelemaan lähtöä ravintolaan ja illan tansseihin.

Ravintola, jossa söimme ennen tansseja, oli tosi onnistunut valinta. Ravintola oli italialainen, josta kaikille löytyi mieluisaa ruokaa. Itse söin maukasta pastaa. Tämän jälkeen suuntasimme tanssipaikalle. Se oli tosi iso ja täynnä upeita koristeita. Tanssit kesti puoleenyöhön saakka.



Promeissa ei ole harjoteltu tansseja etukäteen niin kuin Suomen Wanhoissa. Me vain tanssimme vapaasti isossa porukassa. Tunnelma oli hyvä. Siellä oli myös mahtavia tarjoiluja, jotka olivat enimmäkseen jälkiruokia. Sieltä löytyi esimerkiksi smoothieita ja suklaaputous, johon sai dipata erilaisia herkkuja, kuten vaahtokarkkeja ja mansikoita.



Itse emme sieltä kauheasti mitään syöneet, vaan keskityimme tanssimaan kolme tuntia. Kaikki jättivät puhelimet autoon, joten sieltä ei tullut otettua yhtään kuvia. Ajattelen kuitenkin, että tärkeintä on, että muistot pysyy mussa, eikä niinkään valokuvissa, joita on tullut otettua lähiaikoina paljon vähemmän. Tanssien jälkeen ajoimme kotiin. Kaikki olivat tosi väsyneitä. Menin melko pian tämän jälkeen nukkumaan.

Promit ylitti kaikki odotukseni. Tuntui ihanalta olla kokemassa tämä amerikkalaisen high schoolin tapahtuma.

- Emilia