Iiriksen blogi #10 - Nuorten muoti

Täällä Jenkeissä nuoret pukeutuvat aika erillä lailla kuin Suomessa. Tietysti on muotitrendejä, jotka ovat universaaleja, mutta niistäkin näkee erilaisia versioita. On tiettyjä vaatemerkkejä, joita näkyy paljon. Joitain vaatemerkkejä, joita näkyy Suomessa, ei kuitenkaan käytetä täällä lähes ollenkaan. Pukeutuminen vaihtelee kuitenkin aika paljon tietysti myös siitä, että missä tilaisuudessa tai paikassa ollaan.



Koulupukeutuminen & Dresscode

Kuten muissakin amerikkalaisissa ja tavallisemmissa kouluissa, meillä ei ole koulussa mitään koulupukuja. Kouluun saa siis periaatteessa laittaa päälle mitä itse haluaa. Vai saako? Noh, ei aivan. Kuten tyypillistä, meillä on ”dresscode” eli pukukoodi. Ennen kuin meillä vaihtui rehtori, kukaan ei oikein noudattanut pukukoodia. Tietysti missään todella paljastavissa vaatteissa ei saanut tulla kouluun, mutta aika lailla vapaasti sai pukeutua. Vähän aikaa sitten uusi rehtori tuli vanhan tilalle ja yhtäkkiä pukukoodia alettiinkin noudattaa. Ei enää shortseja tai lyhyitä hameita tytöille, elleivät ne yllä polviin asti. Tämä ei ole mikään ihanin asia, sillä meidän kampus on monessa eri rakennuksessa eli ulkona pitää kävellä paljon. Jos on paljon vaatetta päällä ei ole kiva kävellä ulkona Georgian +30 asteen helteessä. Tietysti sama koskee poikia, mutta heidän shortsit ovatkin yleensä pidempiä. Ei narutoppeja, eikä muutenkaan toppeja, sillä olkapäät eivät saa näkyä. Sisällä koulun tiloissa ei saa myöskään käyttää enää lippistä.

Suurin osa pukeutuu kouluun todella rennosti. Pojilla on useimmiten urheilullisia vaatteita, kuten shortseja ja t-paitoja. Jalassa ovat usein lenkkarit ja tennissukat ovat vedetty korkealle nilkan yli. Tätä trendiä ei yleensä näe Suomessa paljoa, mutta täällä todella monet pojat tekevät sitä. Yleensä auton avaimet ovat kiinni nauhassa, jolla voi kannattaa, vaikka suosikki vaatemerkkiä tai urheilujoukkuetta. Nauha roikkuu useimmiten shortsien taskusta näkyvästi. Vaikka ulkona olisi kylmemmätkin säät, monet pysyttelevät silti shortseissa. 



Tytöillä näkee usein sandaaleja tai ”flipfloppeja” eli varvassandaaleja. Näihin on yhdistettynä yleensä joko kiva asu, tai todella rento asu. Iso T-paita tai huppari on tyypillinen yläosa, näiden kanssa käytetään urheilushortseja tai legginsejä. Hirveän monet eivät pukeudu ”siististi” joka päivä, vaan tyyli on aika rento. Olen huomannut, että vaikka itselläni olisi päällä vain perus farkut ja t-paita, joku saattaa sanoa: ”Ompa sulla kiva asu, itse en jaksa pukeutua noin hienosti.” Sitten ajattelen itsekseni, että eihän mulla ole mitään erikoista, normaalit kouluvaatteet. Suomessa olen tottunut vaan jotenkin käyttämään aina farkkuja tms edes vähän siistimpiä vaatteita. Samoin meikit, monet eivät käytä koulussa ollenkaan meikkiä, vaikka muuten käyttäisivätkin. Koulussa on siis rento tyyli. Olen kuullut monelta ihmisiltä, että he heräävät 20 minuuttia ennen koulun alkua: nousevat vain sängystä, laittavat ensimmäiset löytämänsä rennot vaatteet ja ajavat koululle.

Siistimmät tilaisuudet

Siistimmissä tilaisuuksissa tytöillä tyypillisiä ovat mekot ja yli polvenmittaiset saappaat, hameet plus nilkkurit tai sandaalit. Hiukset ja meikit ovat aika samantyylisiä kuten Suomessakin. Täällä suosiossa ovat siis pitkät paidat ja mekot. Pojat käyttävät aika vaihtelevia vaatteita, mutta ainakin purjehduskenkiä ja sen tyyppisiä näkee paljon. Tietysti kaikilla on oma tyyli ja kuten aiemminkin sanoin, monet seuraavat myös muotitrendejä.

- Iiris