Ei niin normaali alku

Hello! Mun vuosi täällä Teksasissa on alkanut vähän erikoisemmissa merkeissä. Loppujen lopuksi kaikki on hyvin ja uskon että kyllä tästä päästään pian takas normiarkeen.

Mun vuosi lähti tosi hyvin käyntiin täällä uudessa perheessä ja kotikaupungissa. Tullaan tosi hyvin toimeen mun hostien kanssa. Kyllä voin sanoa jo kuukauden jälkeen, että oon kotona. Tästä tulikin mieleen et yks kuukausi on jo mennyt?? Aika menee kyllä aivan järkyttävää vauhtia täällä. Oon tavannut jo aika paljon mun hostien sukulaisia ja he kaikki ovat kyllä niin kivoja, vieraanvaraisia ja kyselevät kaikkea Suomesta. On niin kiva päästä vähän sivistämänään näitä:D Mun host-äiti kysy multa ekana iltana kun mentiin syömään, että oonko ikinä syönyt juustohampurilaista. Haha.

Koulu alkoi maanantaina 21.8 ja kerkesinhän mä siellä neljä päivää käymään, ennen kun koulu suljettiin melkein kahdeksi viikoksi. Tänne iski nimittäin hurrikaani. Ei ihan niin normaali alku vaihtovuodelle. Torstaina koulussa pohdittiin oppilaiden ja opettajien kesken, että mahtaako meillä olla huomenna koulua. Kukaan ei tiennyt lähellekään kuinka pahaksi tuo hurrikaani aikoi muuttua.

Mun hostit päätti, että me lähetään Austiniin pakoon koska he eivät halunneet ottaa mitään riskejä. Meidän oli tarkoitus lähteä perjantai aamuna, mutta torstai-perjantai välisenä yönä tuli ilmoitus pakollisesta evakuoinnista, joten lähdettiin matkaan jo keskellä yötä. Kaikki luuli, että päästään kotiin parin päivän sisällä ja että ei se hurrikaani pahaksi muutu. No lauantaina se hurrikaani sitten rantautui kategorian 4 hurrikaanina, joka tarkoittaa 209-251km/h tuulia. Oltiin varmoja, että menetetään meidän koti, jos ei tuulten ja tornadojen takia niin tulvien takia. Koko Bay City on ollut veden alla, jossain vaiheessa tätä viikkoa, meidänkin naapurustossa joidenkin taloihin on mennyt vedet sisälle, mutta me oltiin onnekkaita. Mun hostit tietää monia ihmisiä, jotka on menettänyt kaiken. Loppujen lopuksi oltiin evakossa viikko ja sinä aikana ei tiedetty yhtään, että miten tää hurrikaani aikoi turmella Bay Cityä. Suoraan sanottuna toi viikko oli mun elämän hirveintä aikaa.

Mutta nyt ollaan onnellisesti kotona, koti on tallella, ei oo mitään tuhoja ja koko Bay City on säästynyt suurimmilta tuhoilta. Mä oon niin onnellinen. Tässä ihan lähistöllä on paikkoja, jotka on täysin tuhoutunut. Oon nähnyt satoja kuvia tuhoista ja on aivan älytöntä miettiä, että oon ollut keskellä tätä hurrikaania ja kokenut tämän. Ei tämmösenä Suomityttönä oo kyllä tullut ikinä mieleen, että tällaista voi joutua kokemaan. Hostit on kysellyt onko Suomessa mitään tällaista ja kun oon vastannut, että ei niin he ovat tokaisseet, että pitää muuttaa Suomeen. Haha. Nyt kun tiiän, että mun ja mun host-perheen osalta kaikki meni hyvin niin en kyllä vaihtais tätä kokemusta. Tää kasvatti ja opetti ja uskon että tällä oli jokin tarkotus. Nyt mulla on ainakin kunnon tarina kerrottavana. Ja uskon että kyllä tästä saadaan jotain hauskaakin vielä jossain vaiheessa. Ja kyllähän tästä seurasi jo jotain hyvää nimittäin se, että näin Texasin pääkaupungin, Austinin. Oli kyllä ihan sairaan hieno paikka ja haluun todellakin päästä sinne vielä uudestaan.

-Amanda