Joulun tunnelmissa

Koristelu kunnossa

Joulun odotus alkoi täällä jo varhain. Ensimmäiset koristeet otettiin esiin jo Kiitospäivän iltana. Amerikkalaiseen tyyliin niissäkään ei säästelty. Meiltäkin löytyi helposti kymmenen isoa laatikkoa tavaraa. Ihan kaikkea ei kuitenkaan laitettu esille, mutta kyllä sitä tavaraa löytyi. Varsinkin pieniä jouluisia juttuja oli jokaisessa nurkassa, ja sitten pari isompaa koristetta. Kuusikin pystytettiin nopeasti. Meidän kuusi ei ollut ihan se perinteinen mihin Suomessa on totuttu. Tästä kuusesta löytyi kukkia ja se oli valkoinen, varustettuna kaiken värisillä valoilla. Täällä tuntuu muutenkin olevan todella harvassa ihan aidot kuuset, ja muovikuusia pysti ostamaan melkein jokaisesta kaupasta. Pihan koristelu on täällä tärkeää. Meidän perhe ei tähän ihan hirveästi panostanut, mutta kaikki naapurit senkin edestä. Meillä oli kaksi valonheitintä, jotka saivat pimeällä puut näyttämään siltä, että niissä olisi tähtiä. Ja polun vireen laitettiin valoja ihan käytännöllisistäkin syistä. Meillä ei siis vedetty ihan överiksi, monet muut kuitenkin tekivät sen meidän puolesta. Oli jos jonkinmoista viritystä, ihan uskonnollisista kertomuksista liikkuviin valonheittimiin, unohtamatta ilmalla täytettäviä joulupukkeja (ja joillain jopa dinosauruksia..). Olihan niitä hauska katsella, vaikka välillä kyllä miettii, mistä ihmiset löytävät ajan tähän kaikkeen!

Joulun rauhaa

Itse joulu alkoi rauhallisesti. Olimme isomummolla yötä ja heräilimme rauhakseltaan aamupalalle. Hän oli tehnyt meille hyviä pannukakkuja ja kahvia. Siitä siirryttiin amerikkalaiseen perinteeseen eli christmas stockings. Siis takan yläpuolella on isot sukat joihin on laitettu jotain pientä kivaa kaikille. Itse olin yllättynyt miten kivoja juttuja sain! Kolme huulipunaa, kasvonaamion ja huulirasvan. Tämän jälkeen lähdimme hiljalleen takaisin kotiin avamaan oikeat lahjat kuusen juurelta. Istuimme sohvalla, juteltiin ja avattiin lahjoja. Kaikki sai kivoja juttuja! Itse esimerkiksi todella hienon maailmankartan huoneeni seinällä, siitä voi raaputtaa aina kaikki maat missä on käynyt. Toinen hauska lahja oli minulle ja Alynalle onesiet, näissä vietettiinkin loppupäivä.



Siitä lähdettiin takaisin isomummolle syömään. Ruoka oli aika perinteistä amerikkalaista juhlaruokaa. Valitettavasti ruokalajien nimet menivät kuitenkin ihan ohi, mutta oli todella hyvää! Tämän jälkeen kaikki halusivat ottaa kunnon päiväunet. Tuli kyllä tarpeeseen, koska edellinen yö oli nukkumisen puolesta jäänyt vähän vajaaksi.

Takaisin kotiin päästyämme lähinnä juttelimme, joimme kaakaota, sekä katsoimme kaksi elokuvaa. Erityisen rento joulu siis takana, kertaakaan ei edes yöpuvusta vaihdettu!

Uusivuosi

Toinen jännä juttu lomalla oli varmasti uusivuosi. Koko päivä oli suhteellisen normaali lomapäivä, eikä sen puoleen mitenkään ihmeellinen. Illalla kuitenkin seitsemän aikaan meille saapui neljä minun ja Alynan kaveria kylään. Aloitimme taas ihan vaan sohvalla jutellen ja koirien kanssa leikkien. Kun Alyna oli tullut takaisin töistä söimme yhdessä pitsaa ja muita muiden tuomia herkkuja. Katsoimme yhden jakson Black Mirroria, jonka jälkeen suuntasimme paljuun. Siellä käytiin taas hyvät keskustelut ja naurettiin paljon! Kun kello oli lähellä puolta yötä katsoimme kuuluisan Times Square Ball dropin. Olen varmasti elänyt jossain kuplassa, koska olen kyllä kuullut tämän sanonnan, mutta en tiennyt, että siellä oikeasti joku pallo tippuu. Ei se loppupeleissä niin ihmeellinen ollut, mutta hauska nähdä kuitenkin! Tämän jälkeen katsoimme vielä yhdessä Netflixiä ja myöhemmin ihan vain nukkumaan. Oli siis hauska ja todella rento uusivuosikin. Ja jos joku ihmettelee miksi raketteja ei ammuttu, niin ihan vain koska täällä se on laitonta.

Tällaisia uusia kokemuksia Amerikasta tällä kertaa! Toivottavasti kaikki nauttivat lomasta ja hyvää vuotta 2018!