Lentopallo



Koulukulttuuriin kuuluu vahvasti urheilu. Vuosi jakautuu kolmeen kauteen: syksy, talvi, kevät. Syyskausi loppui tällä viikolla ja tällä kaudella päädyin testaamaan lentopallo. Minun lentopallo historia: kerran pari olen pelannut koulun liikuntatunneilla. Pääsin kuitenkin treeneihin jo ennen koulun alkua ja se helpotti aloittamista. Joukkueet ovat harjoitelleet koko kesän (ja monta vuotta), joten tulin vähän hassusti juuri kisakauden alkuun osaksi tiimiä. Tämä varmaan lasketaan sen kuuluisan vaihtarikortin käytöksi. 

Kilpailut

Lajien pelaajat jaetaan yleensä kolmeen ryhmään: Junior high, Junior varsity ja varsity. Varsityt ovat varsinaisia kilpailevia joukkueita, mutta aika usein junior high on myös mukana. Kilpailuja on vähintään kerran viikossa, useimmiten kaksi tai joskus enemmänkin. Kotipelit ja ulkopuoliset pelit jakautuvat aika tasan. Koko kaudelle mahtuu noin 20 peliä. Pelaamme samaa koulua vastaan, heidän omalla koulullaan ja meidän koululla. Bussi starttaa omalta koululta 3-5 aikaan ja lähdetään kohti peliä. Tulen kouluun aina autolla niin näin olen päässyt kokemaan myös aidon ja oikean koulubussin! Junior Varsity pelaa ensimmäisenä (jos Junior High ei ole mukana) ja sen jälkeen Varsity. Kotipelit päättyy yleensä 8-9 aikaan, kun taas ulkopuolisista peleistä päästään kotiin 10 aikaan.   


Suosittu välipalakassi!

Treenit

Treenit on ma-to niinä päivinä jolloin ei ole kilpailuja. Jokaisena päivänä harjoitukset kestivät kaksi tunti. Itse pelasin Junior Varsityssa ja joukkeemme koostui kahdeksasta ihmisestä. Meillä oli kaksi valmentajaa, jotka auttoivat minutkin (täysin hukassa olevan pelaajan) todella hyvin hommaan mukaan. Varsinkin alussa sain yksin apua, kunnes pääsin kärryille ja hommat alkoivat sujua. Täällä treenaaminen ei ole vaihtopenkillä istumista. Kun treenit alkaa kello X se tarkoittaa sitä, eikä 10min myöhemmin. Treeneissä tehdään koko kaksi tuntia ja hyvällä tuurilla pari 30s juomataukoa. Homma ei kuitenkaan ole mitään kamalaa rääkkiä ja treeneissä jaksaa ilman teräksistä kuntoakin. 


Joukkuesta motivaatiota 

Joukkueeni on ihan paras! Sillä täällä urheilu on enemmän kuin urheilua, se on toisten kannustamista ja tiimihenkeä. Jokaisen hyvän lyöntini jälkeen, koko tiimi hurraa ja muutenkin tsemppaus on kova. Vaihtooppilaana minulta ei odoteta täydellisiä suorituksia heti. Kunnon amerikkalaista urheilua on kun ihan vaan harjoituksissa onnistuu ja koko tiimi hurraa! Muutenkin homma on aika eri kuin Suomessa. Jokaisella joukkueella on omia rutiineja fiiliksen nostamiseksi. Ylävitosia annetaan jokaisessa välissä, joukkueilla on omat huudot ja selkään taputetaan aina kun kerkeää. Jos mokaat joku tulee heti tsemppaamaan ja sanomaan: shake it off! Homma toimii kun kaikki tsemppaa toisiaan jo ihan siellä treeneissä.


Tässä erittäin nopeasti otettu tilannekuva juuri ennen Varsityn peliä. Puhelimia ei paljon pelien aikana näy, joten kuvien määrä on aika pieni.

Kauden lopun fiilikset

Entäs näin kauden loputtua sitten? Voin hyvillä mielin sanoa, että kehityin huimasti. Kun lähtötilanteena on nolla ja saavut keskelle kisakauden alku olen omaan kehitykseeni ihan tyytyväinen. Mutta siitä saankin kiittää koko tiimiä ja valmentajia! Pääsin pelaamaan Junior Varsityssa ehkä vähän kauden puolivälin jälkeen. Olihan se jännää, ja suurimman osan ajasta olinkin aika hukassa. Homma alkoi kuitenkin paikoitellen sujua ja tykkäsin siitä. Harmi vaan että samalla kun ymmärrys lisääntyy, myös oma itsekritiikki lisääntyy kun näkee omat virheet. Onneksi on kuitenkin koko joukkue ja niin kuin yksi tiimiläinen sanoikin: ”me ollaan perhe ja me voitetaan yhdessä ja hävitään yhdessä”. Treenit muuttuivat mukavimmiksi kerta kerralta ja aloin odottaa niitä. Harmittaa tietysti että kausi tuntui loppuvan todella nopeasti, mutta se taas antaa sitten aikaa muille asioille ja uusille kokemuksille. Iso kiitos kuuluu koko joukkueille ja valmentajille!