Yleisurheilu USA:ssa vaihtarina



Harrastuksen aloittaminen vaihto-oppilaana

Kevään mittaan alkoi viimeinen kouluvuoden urheilukausi. Vaihtoehtoina oli Softball, Baseball ja Track. Itse olin jo pitkään miettinyt ottavani yleisurheilun, eli Track. Lajin sisällä meidän koulu tarjosi mahdollisuuden kuulan työntöön, kiekon heittoon, pituushyppyyn ja erilaisiin juoksuihin. Osallistujien jako lajin sisällä oli alusta asti aika selkeä, valmentaja kertoi kuka oli hyvä missäkin ja sitä sitten tehtiin. Itselleni laji oli uusi joten annoin valmentajalle täysin vapaat kädet kertoa mikä sopisi minulle. Päivää ennen ensimmäisiä kisoja sain tietää juoksevani 800m ja 1600m. Näitä matkoja juoksin läpi koko kauden.

Treenausta koulun käytävillä

Track alkoi jo talven lopussa kun lunta saattoi olla vielä maassa ja kylmä viima puhalsi. Ensimmäinen ainakin kuukausi menikin valmistautuessa kauteen sisätiloissa. Tässä lajissa tehtiin töitä, menestyttiin tai ei. Tämä kuukausi tai pari tarkoittikin koulun sisällä sitä ympäri juoksua jokaisena arkipäivänä. Jep, on tullut käytävät tutuiksi! Koulumme käytävät muodostavat ison suorakulmion minkä keskelle jää liikuntasali ja käytävistä haarautuu uudet käytävät eri ikäryhmien luokkiin. Tämä suorakulmio oli noin 200m ympärykseltään, joten 30-50 minuutin aikana sitä mentiin aika monta tuhatta kertaa ympäri. Tahti pidettiin myös reippaana, sillä valmentajan valvova silmä oli aina kulman takana odottamassa. Treeninä juoksijoille olikin sisällä joka päivä 30-50 minuuttia yhtämittaista juoksemista, joinakin päivinä mukaan lisättiin erilaisia sprinttejä. Talvi hiipui hitaasti ja ennen ensimmäisiä kisoja oltiin oltu ulkona noin kaksi kertaa. Näiden kisojen jälkeen kuitenkin saatiin jäädä ulos. Meidän koululla, niin kuin kaikilla muillakin, on oma paikka yleisurheilulle. Täällä tuli vietettyä paljon aikaa. Treenit ulkona olivat paljon monipuolisempia, normaali yhtämittainen juoksu väheni usein hiukan ja tilalle tuli enemmän nopea toimintaa esim. 200m ja 400m juoksuja.

Joukkuehenki

Track ryhmä oli mahtava! Tuloksellisesti meistä oikeasti pärjäsi vain pari, mutta fiilis oli aina hyvä ja seura kohdallaan. Ja mikäs sen parempaa kun voidaan hurrata täysiä joukkue kavereille kisoissa kun menee hyvin (tai huonosti). Ja myös nauraa ja valittaa kun tuntuu siltä että mikään ei onnistu, etkä varmasti ole ainoa. On tullut niin monta kertaa huudettua ääni käheäksi viestikisoissa, että turha enää laskea kertoja. Koulumme joukkue oli pieni muihin verrattuna ja olinkin ainoa tyttö, joka juoksi, joten pääsin varmasti kilpailemaan joka kerta. Harmikseni koulussamme oleva erittäin lahjakas juoksija tyttö oli loukkaantunut ja häneltä jäi kausi kokonaan kesken. Omaksi onnekseni hän kuitenkin tuli aina silti treeneihin ja kisoihin mukaan tsemppaamaan, hänestä oli valtava apu ja meistä tuli hyviä kavereita. Muuten joukkueessa oli lisäkseni pari muuta tyttöä ja loput poikia. Treenit ja kaverit olivat parhaita asioita yleisurheilussa, ja pojat pitivät huolen että treeneissä sai aina nauraa! Amerikkalaiset osaavat kyllä pitää hauskaa, niinkin kummallisia juttuja tapahtui treeneissä ettei kyllä uskoisi.

Tarvitseeko lajissa olla todella hyvä?

Kilpailuissa siis käytiin noin kaksi kertaa viikossa. Tällä kilpailut kulkevat sanalla, meet. Ensimmäiset kisat olivat pienet ja sijoituin toiseksi. Sen jälkeen kisattiin aina ainakin 30 muuta vastaan per laji. Koulujakin oli parhaimmillaan toista kymmentä. Joten tuloksellisesti kausi ei ollut suuri menestys, eikä sitä kyllä tavoiteltukkaan. Tärkeintä oli yrittää aina rikkoa omia ennätyksiä ja siten parantaa tuloksia. Kisoihin lähdettiin aina koko porukalla valmentajan kanssa bussilla, yleensä heti koulun loputtua tai kesken koulun. Päivät oli kisoissa pitkiä, helposti saattoi mennä 5-9 tuntia kisojen koosta riippuen. Tästä syystä jotkut kisat jaettiin useammalle päivälle. Takaisin koululla oltiin yleensä noin 8-11 aikaan illalla. Kisapaikalla asetuimme mukavasti vilttien, välipalojen ja musiikin kanssa, joten pitkät päivät eivät haitanneet. Itselläni oli siis aina kaksi suoritusta tehtävänä. Kuuntelin kuulutuksia ja menin hyvissä ajoin verryttelemään ja tein venytykset. Ilmoittauduin paikalle kun kuulutettiin, sääntöjen kertaus, numerolaput ja siitä lähtöviivalle. Valmistautuminen, lähtömerkki ja kisasta riippuen kaksi tai neljä kierrosta. Niin kuin jo sanoin kilpailut olivat isoja ja moni oli harrastanut vuosia, joten sijoituksellisesti harvoin pärjäsin. Tavoitteeni eivät kuitenkaan olleet siinä vaan omien aikojen parantamisessa, joten tavoitteisiin päästiin. Valmentajamme oli huippu ja päädyimme useaan otteeseen kisojen jälkeen syömään koulun tai hänen kustantamana koko joukkue. Kauden lopussa hän myös piti kotonaan juhlat koko porukalle.

Rohkaisen siis ehdottomasti kaikkia kokeilemaan yleisurheilua Amerikassa, todella hyvä ja kasvattava kokemus, vaikka ei olisikaan aiempaa tuntemusta lajista!