12:23 09th tammikuu 2019

Kiitospäivä

Kiitospäivä

Kiitospäivää vietetään Yhdysvalloissa aina marraskuun neljäntenä torstaina ja se on iso perhe juhla. Se on virallinen vapaapäivä ja meillä olikin Kiitospäivän viikolla vain kaksi päivää koulua. Kiitospäivän juuret ylettyy 1600 luvun alkupuolelle, kun ensimmäinen Uuden-Englannin siirtokunta perustettiin Massachusettsin rannikolle. Siirtolaisten ensimmäinen vuosi oli vaikea ja sato jäi silloin hyvin pieneksi. Talven ja kevään mittaan he kuitenkin oppivat paljon alkuasukkailta ja kun syksyn sato oli onnistunut, he halusivat juhlistaa ja kiittää alkuasukkaita. Tätä juhlaillallista monet pitää ensimmäisenä Kiitospäivällisenä.

Kiitospäivän viettäminen Yhdysvalloissa

Kiitospäivänä yleensä kokoonnutaan sukulaisten kanssa yhteen, syödään iso kiitospäivällinen ja nautitaan sukulaisten seurasta. Mun host-sisko tiivisti Kiitospäivän olevan ruuan joulu (Christmas of food) ja oon kyllä ihan samaa mieltä. Ruokaa tehdään yleensä runsaasti ja erilaisia ruokalajeja on paljon, niin että samaa ruokaa voidaan syödä yli viikonlopun. Pääruokana on monelle varmasti amerikkalaisista leffoista tuttu kalkkuna ja jälkiruuaksi syödään yleensä kurpitsa- ja omena piirakkaa. Kiitospäivä on monelle amerikkalaiselle tärkeämpi juhla kuin joulu ja sitä viettää suurin osa amerikkalaisista uskonnosta riippumatta.

Kiitospäivä vaihtarina

Mä vietin Kiitospäivää mun host-perheen, host-isovanhempien, mun host isän siskon perheen ja yhden japanilaisen vaihtarin kanssa. Me juhlittiin isovanhempien kotona torstai iltapäivällä. Ennen ruokailua käytiin yhdessä pelaamassa pickleballia ja katsottiin amerikkalaista jalkapalloa. Illalla vietettiin yhdessä aikaa serkkujen kanssa erilaisia pelejä pelaten ja herkkuja syöden. Mun hostperhe ei ollut pitkään aikaan viettäny kiitospäivää yhdessä näitten lasten harrastusten takia, joten tää oli niillekin erityinen kiitospäivä.

Black Friday

Kiitospäivän jälkeinen perjantai on suuri kauppapäivä ja se on nimetty Black Fridayksi. Black Friday on joulusesongin avajaispäivä ja monissa kaupoissa on yli 50% alennukset ja ovet aukeavat jo kuuden aikoihin. Tällöin miljoonat amerikkalaiset suuntaa ostoksille ja kuluttaa miljardeja dollareita. Mun isäntäperhe täällä ei ole Black Friday shoppailun faneja ja kun kerrankin oli koko perhe koossa, niin päätettiin, että ei lähdetä shoppailemaan. Shoppailun sijaan me aloitettiin joulukoristelut. Valmistautuminen jouluun siis alkaa heti kun Kiitospäivä on ohitse. Monet amerikkalaiset myös tykkää koristella niitten talot tosi monilla valoilla ja erilaisilla koristeilla. Me tällöin perjantaina kaivettiin kaikki mahdolliset koristeet esiin ja joulu valtasi meidän talon ja pihan ton viikonlopun aikana.

Veeran vaihtariblogi

Veeran vaihtariblogi

USA

Unohtumaton elämys

Vaihtovuosi on ainutkertainen kokemus, joka muovaa tulevaisuuttasi. Tilaa esitteemme, josta saat apua vaihto-oppilasjaksosi suunnitteluun. Varaa sitten ilmainen tapaaminen kanssamme ja tee suunnitelmastasi totta.