Elämä on nyt eikä huomenna

Viimeiset hetket vaihto-oppilaana

Lätäkön toisella puolella on kaikki hyvin, enkä voi uskoa, että pian tämä kaikki on jo ohi. Toisaalta olen niin valmis tulemaan kotiin, mutta toisaalta en halua koskaan lähteä. Vaihtovuosi on ristiriitaisten fiilisten vuosi, tunteiden vuosi.

Henkinen kasvu

Oon oppinut itsestäni niin paljon tämän kuluneen puolen vuoden aikana. Oon aina tiennyt että mussa on sisua kuin pienelle kylälle, jos vain oon tarpeeksi motivoitunut asioista. Mutta tiedän, että tämän vuoden jälkeen mitkään vastoinkäymiset ei tuu lannistamaan mua, olin sitten yksin tai en. Ja kyllä, täälläkin oon kohdannut alamäkiä, isojakin sellaisia, mutta niistä on käytännössä vain täytynyt päästä yli yksin, ilman oman äidin syleilyä tai suomalaisten parhaiden ystävien tsemppisanoja. Vaikka kuinka läheisiä ihmisiä mulla täällä Jenkeissä olisi, silti turvautuisin edelleenkin niihin, jotka mua Suomessa kotikotona odottaa, sitä vaan ei muuta mikään nyt, eikä koskaan.
  
Ihan ekaa kertaa elämässäni selkeästi tiedostan, että oon kasvanut henkisesti ihmisenä. Musta oikeesti jopa välillä tuntuu "aikuiselta" kun oon saanut/joutunut pitämään itsestäni huolta viimeiset kuukaudet. Oon tutustunut paljon paremmin itseeni ja omaan ajatusmaailmaani, sillä täällä mulla on  enemmän aikaa antaa itselleni, kuin mitä mulla kotona on. Viikottaiset Suomi-hetket pistää miettimään omia arvoja, tulevaisuuden haaveita/toiveita, sekä tunteiden tasapainottamista silloin, kun tuntuu pahalta. Käytännössä siis näin tiivistettynä: oon oppinut kuuntelemaan itseäni ja omaa sydäntäni.

Kulttuurishokki ja koti-ikävä vaihtovuonna

Välillä sitä huomaa, kuinka elämä saattaa olla hyvinkin samanlaista ja tavallista kymmenen tuhannen kilometrinkin päässä, mutta välillä toisenlainen elämä taas lyö vasten kasvoja niin, että ei tiedä miten siihen pitäisi reagoida hyvässä taikka pahassa. Kulttuurierot pistää välillä pieneen shokkiin, mutta sitten taas joskus tulee sellaisiakin "ahaa" -elämyksiä, että toivoisi suomalaisten/suomalaisen kulttuurin toimivan vähän eri tavoin joidenkin asioiden suhteen.  

Palatakseni otsikkoon, voin myöntää, että en ole välttämättä elänyt ihan sen mukaan täällä. Välillä mä oon ollut hyvinkin surullinen sekä turhautunut päätöksestäni lähteä vaihto-oppilaaksi ja miettinyt vain sitä tulevaa lähtöpäivää ja kuinka ihanaa on nähdä taas kaverit, perhe ja Suomi vuoden jälkeen.

Välillä tuntuu jopa pahalta, kuinka paljon mä mietin kotia. Päässä pyörii kysymys: "miksi en pysty nauttimaan just tästä hetkestä?". Vaihtovuosi on once in a lifetime -tilaisuus, joten miksi se on niin vaikeaa yksinkertaisesti elää hetkessä? Mulle sanotaan melkein viikottain: "ota kaikki ilo irti USA:sta" ja
niin mä yritänkin, mutta kun sydän on kahdessa paikassa samaan aikaan, on se välillä erittäin haastavaa muistaa, että pian täältä sitten tosiaan lähdetään, eikä samaan tilanteeseen enää koskaan päästä. Mutta nyt mulla on viimeiset kolme kuukautta jäljellä, ja aion todellakin elää päivä kerrallaan ja yritän olla miettimättä Suomea. Elämä tosiaan on nyt eikä huomenna.

Mitä tapahtuu, kun vaihtari palaa Suomeen?

Joskus mietin, tulenko koskaan olemaan se sama Maiju, joka lähti Helsinki-Vantaan lentokentältä farkkutakki päällä kohti tuntematonta? Pala Texasia ja Yhdysvaltoja jää mun sydämeen ikuisesti, tiedän sen, mutta toisaalta haluaisin nyt jo tietää, jääkö kääntöpuolessa pala mun suomalaisuutta tänne Jenkkeihin? Tarkoitan tällä siis sitä, että tulenko kyseenalaistamaan oman suomalaisuuteni ja tavat toimia, vai palaanko takaisin siihen mitä aina ennenkin olen ollut? Näin deepille tytölle kuin mitä mä olen, tämä elämäntilanne on kuin suurta herkkua, sillä vaihtovuotta ei pysty suorittamaan ilman kysymyksiä, vastauksia, eikä omien prioriteettienkaan kyseenalaistamista.

Kaiken kaikkiaan tämä vuosi on parasta mitä mä tuun varmaan koskaan kokemaan elämässäni ja olen päivittäin itsestäni erittäin ylpeä. Koen, että tämä vuosi oli/on just sitä mitä mä tarvitsin sekä tarvitsen, enkä malta odottaa millaisia vaikutuksia tällä kaikella on mun tulevaisuutta ajatellen. Hukkaan tämä tunteiden vuoristorata sekä kokemukset ei tuu menemään, siitä voin olla varma!

Tuntematon ei enää pelota, se kiinnostaa. Maailmansivu on pitkä ja avoin. Se on täynnä seikkailuja.