10:41 10th lokakuu 2019

Halloweenin viettoa

Nyt on kulunut jo noin kolme kuukautta siitä kun lähdin vaihto-oppilaaksi ja paljon oon saanut kokea, muun muassa amerikkalaisen Halloweenin. Mulla ei erityisempiä odotuksia ollut Halloweenille enkä oikeestaan edes ajatellut että tuun siitä kauheesti nauttimaan, mutta jälkikäteen voin kyllä sanoa että se oli ehkä paras kokemus tähän mennessä.

Pumpking carving

Me pidettiin cross country joukkueen kanssa Halloween juhlat pari päivää ennen oikeaa Halloweenia. Silloin oli ihan normaali koulupäivä, mutta ei onneksi ollut treenejä joten suoraan koulusta menin mun kaverin luokse ja sen perheen kanssa mentiin ostamaan meille kurpitsat, jonka jälkeen sitten suunnattiin juhliin. Meitä on meidän joukkueessa noin 40, eli väkeä ja puhuttavaa riitti. Syötiin pizzaa ja herkkuja, pelattiin sulkapalloa, katottiin kauhuleffa ja kaiken kukkuraksi kaiverrettiin jokainen oma kurpitsa. Tää oli mun eka kerta ja kaikki oli ihan innoissaan mun uudesta kokemuksesta ja halus opettaa mua. Lopputulos oli yllättävän hyvä ja sain paljon myös kehuja. Oltiin koko juhlien aikana joukkuelaisen takapihalla, joten illan edetessä alkoi tulla viileä. Meitä ei ollut juhlissa enään montaa jäljellä niin sytytettiin nuotio, pelattiin pelejä, puhuttiin ja tehtiin s`moreja, eli keksejä joiden välissä on suklaata ja sulanut vaahtokarkki. Eli sain kokea todella Amerikkalaisen illan aivan ihanien ihmisten kanssa.

Scavenger Hunt

Oon siis Cross country joukkueessa ja Halloweeninakin meillä oli ihan normaalisti treenit, mutta hyvin erilaiset. Ensinnäkin meidän piti pukeutua ihan miksi halutaan. Vaikka edellisenä iltana yritin kovasti pähkäillä Walmartissa mikä sitä olisi niin mun mielestä onnistuin kuitenkin hyvin ja keksin olla Nalle Puh ja kyllä mut siksi tunnistettiinkin ja valmentaja kans kehui että rakastaa mun asua. Mun paras kaveri meidän joukkueessa oli Dora sen karttansa ja apinan kanssa. Meiät jaettiin pieniin ryhmiin ja annettiin lista että mistä pitää käydä ottamassa kuva. Ja tietysti kun kuitenkin juoksu harrastuksesta on kyse niin kaikki oli aika mukavan matkan päässä, mutta hauskaa kuitenkin oli. Sain monelta vastaantulijalta hymyn tai kommentin että tykkää mun asusta. Mun piti esimerkiksi käydä ottamassa postin työntekijöistä kuva ja se oli kyllä kans hauska kun heti poseeraavas ihan innokkaasti kameralle. Eniten kuvia kerännyt ryhmä voitti energiajuomat, mutta koko joukkue saatiin kuitenkin muffinssit jälkikäteen, joten häviö ei paljoa haitannut.

Trick or Treat

Halloween illan kruunasi Trick or treat kierros mun kaverin ja sen perheen kanssa. Mun kaverin perhe on meksikolainen ja en voi edes sanoin kuvailla kuinka ihania ne on. Oon tullut tosi läheiseks niiden kanssa ja tykätään tosi paljon viettää aikaa yhdessä. Me kaikki pukeuduttiin lämpimiin ja mukaviin asusteisiin joita sai halvalla Walmartista. Lähettiin kierrokselle isolla porukalla. Meitä oli yhteensä kahdeksan. Minä, mun kaveri, sen kolme pienempää sisarusta, niiden äiti, sisaren kaveri ja sen äiti. Käveltiin talolta talolle, jotka oli kaikki koristeltu Halloween aiheisesti, sanottiin ”trick or treat” ja sitten oven avaajat antaa kourallisen karkkia ja yleensä kehui asusteita ja toivotti hyvää Halloweenia tai hauskaa loppu iltaa. Ihastelin koko kierroksen ajan kuinka jotkut oikeasti panostaa koristeluun ihan kunnolla ja oli hauskaa kun joidenkin kodeista juoksin ihan kirkuen pakoon mun kaverin kanssa kun säikähdettiin jotain niin paljon. Saatiin jokainen isot kassilliset herkkuja, joita on vieläkin jäljellä viikkoa myöhemmin. Halloween oli mulle tosi hauska kokemus, joka jää varmasti mieleen pitkäksikin aikaa.

Ennin Kalifornia

Ennin Kalifornia

USA

Unohtumaton elämys

Vaihtovuosi on ainutkertainen kokemus, joka muovaa tulevaisuuttasi. Tilaa esitteemme, josta saat apua vaihto-oppilasjaksosi suunnitteluun. Varaa sitten ilmainen tapaaminen kanssamme ja tee suunnitelmastasi totta.