13:58 26th lokakuu 2018

Suomen lukion ja Amerikkalaisen High Schoolin eroavaisuudet

Ajattelin nyt kertoa teille omakohtaisia kokemuksia Suomen lukion ja Amerikkalaisen High Schoolin eroavaisuuksista, joita olen huomannut paljon. Elämä ja varsinkin kouluelämä Yhdysvalloissa on todella erilaista, kun Suomessa.

Lounas

Minun koulussa Jenkeissä on todella huono lounas. Se on usein maitoa, pieni sipsipussi tai nachoja. Lisäksitarjolla on ehkä omena. Suurin osa oppilaista menee syömään viereiseen Mac Donaldsiin tai muualle koulun ulkopuolelle. Useimmilla on myös omat eväät mukana koulussa, minut mukaan lukien. Suomessa olen tottunut, että kouluruoka on täyttävää ja monipuolistaruokaa.

Lukujärjestys

Suomessa ollaan totuttu siihen, että päivät ovat erilaisia, erimittaisia ja tunnit voivat olla missä järjestyksessä tahansa. Minun koulussani Yhdysvalloissa jokainen päivä on tismalleen samanlainen. Koulu alkaa ja loppuu joka päivä samaan aikaan sekä tunnit menevät samassa järjestyksessä joka päivä.

Aikaiset aamut

Yhdysvalloissa koulupäivät alkavat useimmiten aikaisemmin kuin Suomessa. Minun kouluni alkaa 7.20. Minä menen koulubussilla kouluun ja useimmiten bussit ottavat oppilaat kyytiin jo todella ajoissa. Minut bussi noutaa 6.22. Herätykset ovat siis paljon aikaisempia täällä Yhdysvalloissa.

Kokeet

Suomen lukiossa ollaan totuttu koeviikkoihin. Minun koulussani on ehkä päättökoe vuoden lopuksi, mutta useimmissa aineissa ei koetta välttämättä edes ole. Opettajat arvostelevat kotitehtäviä ja tuntityöskentelyä. Jotkut opettajat pitävät pistokokeita.

Isot koulut

Yleensä Yhdysvalloissa koulut ovat todella isoja. High Schoolissa voi olla helposti yli 1 000 oppilasta. Suomen lukiossa ollaan totuttu muutamaan sataan riippuen lukiosta.

Rentoa ja helppoa

Koen, että koulu Yhdysvalloissa on todella paljon helpompaa ja rennompaa kuin Suomen lukiossa. Opettajat ovat todella ystävällisiä ja voivat jopa kutsua sinua ”sweety” ”dear” –nimityksillä.

Lupa mennä

Aina kun haluat mennä vessaan High Schoolissa, täytyy sinun kysyä lupa ja ottaa mukaan ”vessapassi” tai jos muuten haluat poistua tunnilta, esimerkiksi sinulla on asiaa rehtorille. Opettajat ja kouluhenkilökunta ovat todella tarkkoja, että oppilaita ei ”haahuile” pitkin käytäviä kesken oppituntien.

Lyhyet oppi-ja välitunnit

Suomen useimmissa lukioissa on käytäntönä 75 minuutin oppitunnit. Minun koulussani tunnit kestävät 40 minuuttia. Välitunnit kestävät Yhdysvalloissa 4-5 minuuttia.

Tiiliskiven kokoiset oppikirjat

Täällä Yhdysvalloissa oppilaiden ei tarvitse ostaa omia oppikirjoja, vaan ne saadaan usein koulun kautta. Ne ovat kuitenkin todella isoja, paksuja ja kovakantisia. Useimmat kirjat ovat kuitenkin sellaisia, että niitä ei tarvitse ottaa mukaan kouluun joka päivä.

Kerhot ja urheiluharrastukset

Useimmissa Yhdysvaltojen kouluissa on paljon erilaisia vaihtoehtoja, jos haluaa liittyä erilaisiin kerhoihin tai urheiluharrastuksiin. Joihinkin joukkueisiin voi olla vaikea vaihto-oppilaan päästä, mutta aina kannattaa yrittää ja aikaisempi harrastuskokemus on usein eduksi. Suomessa ollaan totuttu erilaisten seurojen järjestämiin harrastemahdollisuuksiin. Suosittelen ehdottomasti liittymään johonkin tiimiin, koska se on hyvä tapa saada uusia ystäviä.

Annin Vaihtariblogi

Annin Vaihtariblogi

USA

Unohtumaton elämys

Vaihtovuosi on ainutkertainen kokemus, joka muovaa tulevaisuuttasi. Tilaa esitteemme, josta saat apua vaihto-oppilasjaksosi suunnitteluun. Varaa sitten ilmainen tapaaminen kanssamme ja tee suunnitelmastasi totta.