Kulttuurishokin merkkejä ja uusia urheilulajeja!

Terveiset täältä keväisestä Michiganista!

Lumi on lähes kokonaan poissa, aurinko paistaa suurimmaksi osaksi ja päivät ovat ohjelmaa täynnä. Nyt ollaan todellakin jo vaihtovuoden loppupuolella ja sen alkaa kyllä huomaamaan. Aika tuntuu kuluvan nopeammin kuin koskaan ja kuukaudet tuntuvat viikoilta. Viikonloput käyvät vähiin ja sen takia olenkin alkanut jo suunnitella mitä kaikkea haluan vielä tehdä, sillä enää ei ole varaa käyttää päiviä laiskotteluun. Vain reilut kaksi kuukautta jäljellä ennen kuin olen takaisin Suomessa. Uskomatonta, mutta niin se aika vaan lentää.

Vähän aikaa sitten kävimme vaihtarikavereideni kanssa keskustelua siitä, miltä kenestäkin tuntuu ajatus kotiinlähdöstä. Kaikki olivat sitä mieltä, että kotona oleminen kuulostaa unelmalta ja kaikki omaan maahan ja kulttuuriin liittyvä vaikuttaa täydelliseltä. Julkisen liikenteen puuttuminen ja vapauden tunteen puuttuminen alkoi ensimmäistä kertaa ärsyttää. Ajatuskin Suomi-elämästä toi minulle hyvän mielen, enkä malttanut olla suunnittelematta jo kaikkea mitä haluan tehdä heti kotiin tullessani. Puhuttuamme näistä tunteista useamman kerran, tajusimme mistä oli kyse: tämä taisi olla se kuuluisa kulttuurishokki. Ennen vaihtovuotta siitä aina varoiteltiin ja ajattelin, ettei minulle sitä koskaan tullut. Nyt kuitenkin tajusin ja tiedostin sen, ja sen jälkeen olikin helpompi hyväksyä pienet asiat jotka välillä ärsyttävät täällä. Tajusin, että tämäkään ei kestä enää kauaa, joten turhaa välittää pienestä haittapuolista.

Kuten jo sanoin, kevät on ollut - ja on edelleen - täynnä ohjelmaa. Harrastin kahta lajia talvikauden ajan ja nautin molemmista todella paljon, joten oli hieman haikeaa sanoa heipat molemmille joukkueille. Poms-kausi huipentui viimeiseen tanssiesitykseen Varsity poikien koripallopelissä, jossa tunnelma oli mahtava. Powerliftingissä osallistuin isoon kilpailuun, jossa oli peräti 400 oppilasta mukana. Vaikka taso oli kova ja vain parhaimmat pärjäsivät, kisapäivä oli todella erilainen ja hauska kokemus, josta jäi todellakin hyvä mieli. Nyt kun talvikausi on virallisesti ohi kaikissa lajeissa, päiväni kuluvat koulun lisäksi uuden urheilulajin parissa, joka minulle on Track & Field, eli yleisurheilu. Kaikki pääsevät mukaan joukkueeseen ja jokainen saa valita itselleen mieluisat lajit, joita haluaa tehdä. Valinnanvaraa on paljon ja harjoittelu on todella vapaamuotoista. Koska lumi on lähes kokonaan poissa, olemme jo harjoitelleet ulkona pari kertaa, mikä piristää koulupäivien jälkeen ihanasti.

Maaliskuussa pidettiin myös Snoball-tanssiaiset, jotka oltiin helmikuussa peruttu lumimyrskyn takia. Ensin laittauduimme yhessä parin kaverini kanssa, minkä jälkeen menimme porukalla syömään Applebees-ravintolaan. Ilta kului hetkessä ohi tanssiessa ja kuvia ottaessa. Jos rehellisiä ollaan, kyseiset tanssit eivät millään voittaneet Homecoming-tanssien fiilistä, mutta hauskaa silti oli.

Vielä tässäkin vaiheessa vuotta tulee tutustuttua uusiin ihmisiin, usein etenkin urheilun parissa. Vaikka olenkin löytänyt oman paikkani koulusta ja kavereita löytyy, pienikin keskustelu uuden ihmisen kanssa voi tehdä koko päivästäni paremman. Paras tunne on se, kun juttelen uusille ihmisille ja käy ilmi, että he tietävät nimeni vaikka itse en edes tietäisi heitä.

Päivät ja viikot kuluvat rutiininomaisesti, mutta usein viikko huipentuu koripallopeliin, jossa koko koulu kannustaa omaa joukkuettaan täysillä. Tällaisia perinteitä tulenkin varmasti ikävöimään Suomessa. Koripallopeleissä kannustaminen ystävien kanssa oli juuri sitä, mitä odotin aina perjantai-illoilta. Elämä täällä on muuten aivan tavallista arkea, mutta mitä pidemmälle aika kuluu, sitä kivemmalta pienemmätkin asiat tuntuvat. Ajatus kotiinlähdöstä pelottaa vähän, mutta toisaalta on ihana päästä pian näkemään kaikki läheiseni. Ennen sitä kuitenkin on syytä ottaa kaikki ilo irti näistä viimeisistä viikoista, jotka ovat täynnä mahtavaa ohjelmaa.

-Tanja