Vakuutus ja peruutusturva

Kaikilla vaihto-oppilailla tulee olla sairas-, tapaturma-, vastuu- ja matkatavaravakuutus. Matkavakuutus sisältyy Australiaan ja Uuteen-Seelantiin matkustavien vaihto-oppilaiden matkan hintaan. Vaihto-oppilasmatkan hintaan sisältyvää matkavakuutusta ei voi korvata toisella matkavakuutuksella. 
 
Yhdysvalloissa viranomaiset edellyttävät, että kaikilla maahan saapuvilla vaihto-oppilailla on kattava vakuutusturva. Yhdysvaltain Classic High School - matkan hinnan lisäksi laskutamme myös vakuutuksen, 795 €. Vakuutusasioissa saat tukea Helsingin toimistosta ja/tai Yhdysvalloissa olevalta vakuutusasiantuntijaltamme.


Muihin maihin matkustavilta vaihto-oppilailta laskutetaan matkavakuutus ennen 4.erän erääntymistä. Matkavakuutuksen hinta on 595 € (Eurooppa) tai 795 € (Euroopan ulkopuoliset maat). Oppilaat, joilla on meidän kauttamme ostettu vaihto-oppilasvakuutus saavat tukea ja neuvoja vakuutusasioissa toimistoltamme.

Muihin maihin matkustavien vaihto-oppilaiden huoltajat voivat valita myös toisen kuin Exploriuksen tarjoaman vakuutuksen. Huoltajat sitoutuvat tällöin vastaamaan kaikista oman vakuutuksen hoitoon liittyvistä asioista, myös tiedottamisesta vakuutuksen sisällöstä isäntäperheelle. 


Riskialttiiden lajien lisävakuutus

(95 EUR)

Vaarallisten urheilulajien kattaminen. Lääkehoitokulut vaarallisten urheilulajien vamman hoidosta maksetaan enintään $50,000 asti, vammoille, jotka on saatu osallistumisesta vaarallisen urheilulajin toimintaan. Vaarallisten urheilulajien toiminta sisältää: a) vesihiihdon sekä moottorikelkan, moottoripyörän, maastoajoneuvon tai skootterin ajamisen; b) laitesukelluksen, jossa käytetään vedenalaista hengityslaitetta, edellyttäen, että PADI tai NAUI on sertifioinnut sinut tai sinulla on tunnustettu sertifikaatio kotimaassasi; c) vesihiihdon, riippuliidon, laskuvarjohypyn, bungee -hyppäämisen, vaijeriliu’un, luolatutkimuksen, lumilautailun; d) taistelulajit, (esim. nyrkkeily, taekwondo, karate), koskenlaskun, vuorikiipeilyn, kalliokiipeilyn, jotka suoritetaan kouluttajan / oppaan valvonnan alaisuudessa; e) minkä tahansa toiminnan, joka on osallistuvan järjestön, vakuutetun käymän oppilaitoksen/yliopiston tai lomakeskuksen, jossa vakuutettu majailee, sponsoroima toiminta. Vaarallisten urheilulajien kattaminen ei kata toimintaa, jota pidetään ääriurheiluna.

Lisäperuutusturvat

Lisäperuutusturvan ottaminen on suositeltavaa koska todelliset peruutuskulut voivat vaihto-oppilasohjelmassa olla hyvin korkeat jos peruutus tehdään lähellä lähtöpäivää. Vaihto-oppilasohjelman hintaan sisältyvä perusturva ei korvaa kolmansille osapuolille jo suoritettuja kustannuksia kuten lentoliput ja ohjelmamaksut vastaanottavalle järjestölle. 

Pieni peruutusturva

Pieni lisäperuutusturva korvaa peruutuskulut sairauden, onnettomuuden tai kuolemantapauksen sattuessa. Lisäperuutusturva takaa, että peruutuskulut ovat vain 7% vaihto-oppilasmatkan kokonaishinnasta. Lisäperuutusturvan hinta on 120 € ja sen piiriin kuuluvat vaihto-oppilas, huoltajat ja sisarukset. Peruutus on vahvistettava lääkärintodistuksella. Lisäperuutusturvan tilaat maksamalla 120€ vahvistusmaksun yhteydessä. Pienen peruutusturvan hintaa ei palauteta.  

Laaja peruutusturva

Laaja peruutusturva oikeuttaa sinut peruuttamaan vaihto-oppilasmatkasi ilman erityistä syytä milloin tahansa, kuitenkin viimeistään 7 päivää ennen lähtöä. Peruutus tulee tehdä kirjallisesti. Laajan peruutusturvan hinta, 10% vaihto-oppilasmatkan hinnasta, tulee suorittaa vahvistusmaksun yhteydessä. Laajan peruutusturvan hintaa ei palauteta.