Tietoa sinulle vaihto-oppilaan vanhempana

Vaihto-oppilas amerikkalaisen high schoolin valmistujaisissa

Meille Exploriuksella on selvää, että oppilaan lisäksi hänen vaihto-oppilasmatkastaan pitäisi nauttia myös hänen vanhempansa. Meidän kanssamme nuoresi on aina turvallisissa käsissä ja hänen turvallisuutensa on aina ensimmäinen prioriteettimme.

Meille on kunnia, että vanhemmat luottavat käsiimme kaikkein arvokkaimman, mitä heillä on - lapsensa. Olemme myös vakuuttuneita siitä, että lukukausi tai -vuosi ulkomailla opiskellen on paras sijoitus, jonka nuori voi tulevaisuutensa eteen tehdä.

Miksi opiskella lukiossa ulkomailla?

Wilma kertoo videolla mitä hän hyötyi omasta vaihto-oppilasvuodestaan Yhdysvalloissa

Me Exploriuksella olemme järjestäneet vaihto-oppilasmatkoja tiedonnälkäisille nuorille jo yli 10 vuotta ja emme voi edes kuvitella parempaa työtä. Mikään ei saa meitä ylpeämmäksi kuin nähdessämme vaihto-oppilaidemme palaavan kotiin itsenäisempinä, vahvoina ja kypsempinä kuin he olivat lähtiessään matkallensa.

Uusien ja parantuneiden kielitaitojen, kansainvälisten ystävien ja uuden itsevarmuuden myötä nuoresi saa tuntuvan etulyöntiaseman tuleviin opintoihinsa sekä myös työelämään. Jo 14-18 vuoden iässä he ovat oppineet ottamaan vastuuta, pärjäämään uusissa tilanteissa ja sopeutumaan vieraaseen kulttuuriin kaukana kotoa.

Eikö olekin vaikuttavaa?

Katso oppilaidemme blogit ja vlogit kuullaksesi ja nähdäksesi nykyisten vaihto-oppilaidemme kuulumisia ulkomailta.

Turvallinen tapa tutkia maailmaa

Lukiossa opiskelu ulkomailla vaihto-oppilaana on turvallinen tapa nuorelle tutustua uuteen kulttuuriin. Nuori majoittuu kohdemaassa huolella valitun isäntäperheen luona, joka huolehtii hänestä kuin omasta perheenjäsenestään.

Isäntäperheen on täytynyt läpäistä hakuprosessimme ennen kuin he ovat saaneet luvan majoittaa nuoren luokseen, johon sisältyy muun muassa haastatteluja, kotitarkastus ja suosittelijoita. Lue lisää isäntäperheistämme ja kuinka heidät valitsemme.

Tuki ympäri vuorokauden

Me Exploriuksella tarjoamme ympärivuorokautisen tuen. Sekä oppilaat että heidän vanhempansa voivat olla meihin yhteydessä milloin tahansa. Saatte oman yhteyshenkilön Exploriukselta, joka on tukenanne joka vaiheessa matkaa koko vuoden ajan.

Saapuessaan kohdemaanhan nuori saa myös paikallisen yhteyshenkilön, joka tarjoaa tukea kohdemaan paikallisissa asioissa. Paikallisedustaja voi myös järjestää tapaamisia alueen vaihto-oppilaille.

Nollatoleranssi alkoholille

Exploriuksella on nollatoleranssi alkoholille ja myös muiden päihteiden käytölle.

Jotkut vanhemmat kokevat, että on turvallisempaa päästää nuori vaihto-oppilasmatkalle vasta lukion jälkeen. Erona kuitenkin korkeakouluopintoihin, vaihto-oppilasvuosi Exploriuksen matkassa ei tarjoa mahdollisuutta myöhäisiin iltoihin kaupungilla juhlien.
Nuoresi oppii itsenäiseksi ja aikuistuu paljon matkan aikana. Kuitenkin, hänen ollessaan vaihto-ohjelmassamme, on hän meidän sekä isäntäperheen silmissä vielä lapsi, vaikka hän olisikin jo täyttänyt 18 vuotta.

Nuoren turvallisuus ja hyvinvointi ovat aina etusijalla. Tämän vuoksi, nollatoleranssi päihteiden käytölle on meille itsestäänselvyys.

Näin kaikki toimii

Miksi valita Explorius?

• Koulutuksen asiantuntijat - Olemme kansainvälisen toisen asteen oppilasvaihdon asiantuntijoita. Emme tarjoa yhtäkään kielikurssia, kielimatkaa tai vaihto-oppilasohjelmaa, jonka saralta meillä ei olisi vankkaa kokemusta. Keskitymme olemaan paras nuorten vaihto-oppilasmatkoja tarjoava organisaatio sekä palvelumme tason että asiantuntijuutemme puolesta.

• 96 % oppilaista suosittelisi meitä tuoreimman asiakastyytyväisyyskyselymme perusteella (04/2019).

• Aiducatius – Vaihto-oppilasmatka ei vaikuta ainoastaan sinuun. Kun lapsesi valitsee Exploriuksen, tuemme yhden nuoren oppilaan koulutusta Gambiassa, Länsi-Afrikassa. Oppilas Gambiassa saa taatun koulupaikan vuodeksi, kiitos sinun. Lue lisää säätiöstämme Aiducatius.

• Valmennukset ennen lähtöä - Järjestämme kolme valmistavaa tapaamista ennen vaihto-oppilaaksi lähtöä. Näihin tapaamisiin sekä sinä että nuoresi voitte osallistua.

Näissä tapaamisissa saat valmistavaa tietoa ulkomaan vaihto-oppilasjaksoa varten ja mahdollisuuden tavata asiantuntevan henkilökuntamme sekä edellisten vuosien vaihto-oppilaitamme.

• Yksi maailmanlaajuinen organisaatio – yhteiset säännöt ja enemmän mahdollisuuksia lapsellesi.

• Kokemus - Meillä on vankka kokemus vaihto-oppilasohjelmien järjestämisestä sekä hyvät ja pitkäaikaiset välit sisaryhtiöihimme ja yhteistyökumppaneihimme ulkomailla.

Tämän lisäksi henkilökunnallamme on henkilökohtaisempaa kokemusta vaihto-oppilasmatkoista. He ovat joko entisiä vaihto-oppilaita itse tai heidän omat lapsensa ovat olleet vaihto-oppilaina ulkomailla.

Tiedämme kaiken siitä, millaista on jännittää matkan alkua, kokea kulttuurisokkia ja koti-ikävää sekä millaista on palata takaisin kotiin mahtavan vaihto-oppilasvuoden jälkeen. Syvä ymmärryksemme oppilaitamme ja heidän vanhempiaan kohtaan tuo meidät lähemmäksi heitä ja luo meille mahdollisuuden tarjota yhä parempaa tukea ja palvelua heille.

Tapaa meidät

Vaihto-oppilaiden vanhemmat kertovat

"Saran vaihtovuosi on lopuillaan! Suuret kiitokset kaikille Exploriuksessa. Vuosi on ollut ikimuistoinen ja kaikki pienetkin jutut hoituneet hienosti. Varmasti suosittelemme teitä!"

-Sami Niemi

Karoliinan Aussie-vuosi lähti hyvinkin vaiherikkaasti käyntiin. Paljon uusia asioita, kuten asiaan kuuluu. Ensimmäiset 2-3 viikkoa oli niin kauhea koti-ikävä yötä päivää, että pelkäsin tytön tulevan jo kohta takaisin Suomeen. Sitten tilanne rauhoittui, kun sai kavereita ja pääsi aloittamaan harrastuksiaan. Ihan normikaavalla siis :) Nyttemin tyttö tuntuu mielestään olevan paratiisissa.

 

- Antti T.

 

Perhe on mukava, koulussa joutuu itse selvittelemään asioita (mikä on loistavaa, ettei voi joka asiassa kääntyä mun puoleen) ja Liverpool kaupunkina on jo voittanut tytön sydämen. Tyttö on tykännyt myös paljon muiden vaihtarien tapaamisesta ja saanut jo koulusta paikallisia kavereita.

Kaiken kaikkiaan, iso kiitos teille siitä, miten upeasti hoiditte koko prosessin; keskityitte olennaiseen ja kaikki tapahtui kivan rennosti. On jo tullut suositeltua teitä tuttaville, joilla mahdollisia vaihtariksi lähtijöitä.


- Jere V.

 

Näin kaikki toimii