Kulttuurieroja poskipusuista ruokailuun
Oon käynyt Ranskassa viimeks 2-vuotiaana, joten tää on mun ensimmäinen kosketus ranskalaiseen kulttuuriin. Eka kuukausi on nyt takanapäin ja ajattelin kertoilla vähän eroista, joihin oon tänä aikana törmännyt.
Pusuja, pusuja, pusuja
Ihan ensimmäisenä tietenkin poskipusut. Tiesin, että täällä tervehditään poskipusuilla. Tiesin myös, että kun laskeudun junasta Nantesin asemalla perhe antaa mulle poskipusut. Vaikka kuinka olin ”varautunu” se tuntu niin hassulta! 😀 Koko tilanne oli huvittava ja tietenkin jännittävä. En tienny miltä puolelta alottaa taikka kuinka monta. Mun hostpikkuveljet hämmeny ku alotin tietenkin väärältä puolelta.. No sen on oppinu ja pusuihin on tottukin nopeesti. Enään en jätä ranskalaisia seisomaa leuka ojossa mun eteen odottamaan poskipusua (jota siis kävi).
Ja pusuja siis annetaan paljon: Kun kaupassa tulee hostien kaverit vastaan, kun mennään jollekkin kylään ja koulussa aamulla moikat ja illalla heipat kavereille, sekä muille ketä siinä vieressä seisoo. Kotona välillä annetaan aamu- tai iltaposkipusuja, tai kun hostit tulee töistä kotiin. Se on myös kiitosele, jos on saanut vaikka synttärilahjan. Miehet yleensä keskenään kättelee ja koulussa pojat keskenään kättelee/läpsäsee.
Tervehdykset piristää
Täällä tervehditään enemmän kun Suomessa, joka on musta tosi kiva. Käytävillä moikataan opettajia ja muuta koulun henkilökuntaa ja kaduilla toivotetaan hyvää iltaa tai huomenta vastaan tuleville naapureille (siis ei pelkästään lähinaapureille). Suomessa kun oon tottunut nyökkäykseen, pieneen hymyyn tai vaan katseen välttämiseen, ni tää on aika piristävää. Muutenkin pieniä huudahduksia ja toivotuksia käytetään enemmän. Ja sehän ei oo mikään iso vaiva, niin miksei tommosta vois lisätä Suomessakin?
Monsieur ja Madam
Ranskassa opettajia ja kaikkia itseään vanhempia ihmisiä kuuluu teititellä ja pelkäsin että unohdan, kun en oo siihen tottunut. Niin ei oo vielä ainakaan käynyt, vähän sitä pitää vaan kelata mielessä ennen kun avaa suunsa. Pari kertaa oon sit vanhingossa teititelly mun host-siskoakin, hehh. Ekojen päivien jälkeen mulla oli vähän epäselvää, että pitäiskö mun vielä teititellä mun hostvanhempia. Olin alottanut teitittelyllä, mutta ne ei ollu mun mielestä sanonu mulle, ettei tarvi teititellä. Koin sen kuitenkin hassuks, eikä ne vaikuttanu olettavan sitä, niin sit vaan jätin sen pois.
Ajattelin teitittelyn tuovan semmosen virallisuuden kaikkeen, mutta jos haluaa kysyä opettajalta jotain, niin siinä ei ees yleensä tarvitse sitä teitittelyä. Ja se, että opettajia kutsutaan Monsieur (=herra) ja Madam (=rouva) on musta vaan kivaa ja helppoa! Suomessa ei tiedä millä nimellä kutakin opettajaa kutsuis 😀
Pöytään ja pöydässä pysytään!
Vähän ruokailusta. Aamupalaa ranskalaiset mutustaa 7 ja 8 välissä ennen kouluun/töihin lähtöä ja kaikki perheet ei kai edes syö aamupalaa. Normaalia on syödä paahtoleipää tai patonkia kahvin kera. No mä yritän tankata vähän tuhdimmin, koska lounas syödään koulussa vasta klo 13 aikaan. Se on tosi moniosainen ja täyttävä ja kun koulusta pääsee kotiin voi ottaa välipalaa, joka ranskalaisille tarkottaa siis keksiä/kakkua :-D. Illallinen syödään n. 8 aikaan ja pöydässä saatetaan istua useampi tunti. Täällä siis syödään harvoin ja sillon tuhdisti (eli paljon ja vähän rasvaisemmin). Kerron ehkä myöhemmin lisää ruuasta!
Ranskalaisille on myös hirveen tärkeää, että ruokaillessa ei oo kiire ja mustaki se on mukavaa vaan istua pöydässä, kertoilla kuulumisia. Muutenkin tuntuu, että Suomessa oli aina kaikkea tekemättä ja täällä on enemmän aikaa vaikka syödä tai vaan olla. Ah ihanaa.
Kuulemiin!
-Hilla
