Vaihto-oppilaana Japanissa

Vaihto-oppilaana Japanissa ollut Christa kertoo vaihto-vuodestaan kokonaisuutena:

Lentokoneesta poistuessani huomasin että nyt ollaan kaukana Suomesta. Elokuun kuuman ja kostean sään pystyi tuntemaan jo lentokentän sisätiloissa, ja japaninkieltä näkyi ja kuului kaikkialla. Matkalla lentokentältä maisemat vaihtelivat riisipelloista ja vihertävistä bambumetsistä tiheästi rakennettuihin pilvenpiirtäjärykelmiin joiden keskellä käveli lukematon määrä työpukuisia ihmisiä. Kaikki tuntui niin erilaiselta verrattuna kotisuomeen, mutta ennen kuin huomasinkaan tuli koulupuvun, puhuvien hissien ja myyntiautomaattien käytöstä minulle arkisia asioita.
Isäntäperheeni oli tavanomainen japanilaisperhe johon kuului äiti, isä ja kaksi lasta. Arkisin päivät kuluivat perheenjäsenien osalta suureksi osaksi töiden ja opiskelujen parissa, mutta samalla perheen yhteisiä ruokailuhetkiä ja iltaisin pari tuntia television ääressä vietettävää aikaa pidettiin tärkeinä.

Koulua oli joka arkipäivä puoli yhdeksästä puoli neljään. Lisäksi useimmat oppilaat osallistuivat koulun jälkeisiin kerhoihin jotka loppuivat illemmalla. Itse tutustuin kerhoissa kalligrafiaan, teeseremoniaan ja taistelulaji kendoon. Koulussani oli käytössä koulupuku, mutta sen pitäminen ei muutoin kuin erityistilaisuuksissa ollut pakollista. Useimmat oppilaat käyttivät kuitenkin koulupuvunomaista asua päivittäin.

Koska japanilaisessa kulttuurissa työllä ja opiskelulla on suuri arvo, myös minulta vaihto-oppilaana odotettiin löytyvän aitoa kiinnostusta japaninkielen opiskeluun ja uusien asioiden kokeilemiseen. Japanilaiset ovat todella ystävällisiä ja auttavaisia josta olikin erityisen paljon apua juuri vaihtovuoden alussa. Arjen japaninkieli alkoi sujumaan noin kolmen kuukauden itseopiskelun ja tehokkaan kielikylvyn ansiosta. Myös isäntäperheeni, koulun opettajat ja oppilaat auttoivat minua usein kielenopiskelun kanssa. Ei kulunutkaan kauaa kunnes käytin jo paikallista murretta ja ymmärsin ison osan oppituntien sisällöstä.

Vaihtovuosi Osakassa oli osittain sitä mitä osasinkin odottaa, mutta samalla opin paljon uusia asioita mitä en muuten kuin asumalla paikan päällä olisi voinut oppia. Siksi minä Japaniin lähdinkin, kokemaan jotain uutta, erilaista ja ainutlaatuista. Näin vaihtovuoden jälkeenkin olen iloinen että käytin tilaisuuden hyväkseni ja lähdin. Enkä malta odottaa että pääsen takaisin.

Terveisin,
Christa
Close

Kiitos mielenkiinnostasi Exploriuksen ohjelmia kohtaan! Explorius on osa Educatius Group AB:ta joka koostuu useista yhteistyökumppaneista vaihto-oppilasalalla. Educatius Group AB tarjoaa nuorille mahdollisuuksia opiskella ulkomailla ja tutustua uusiin kulttuureihin oppimisen kautta.

Yksityisyytesi on meille tärkeää ja haluamme varmistaa, että sinulla on kaikki mahdollisuudet päättää miten kommunikoimme kanssasi ja miten käytämme meille luovuttamiasi henkilötietoja.

Pystyäksemme toteuttamaan pyyntösi valitse alla olevista kohdista joko "Kyllä" tai "Ei":

"Tähdellä * merkityt kohdat ovat pakollisia."